Ilmoittaudu pikkujouluun /venetsialaiseen

Tarjouilun varmistamiseksi ilmoittaudu Aatokselle 2.11.2022 mennessä puh.  0453533762 samasta numerosta, myös lisätietoja. 
Tervetuloa.

Sääntömääräinen kevätkokous

Seuran sääntömääräinen kevätkokous pidetään 28.5.2022 klo 17.00 Joutenlahdessa, seuran mökillä. Käsitellään kevätkokoukselle kuuluvat asiat. esim. tilit ym, ja keskustellaan kesän toiminnoista.
Kahvi tarjoilu. Tervetuloa.

16.5.2022 PKUK.n hallitus

Piirin onkicup 1

PKUK:n järjestämä piiri-cup onki Vänskänsalmella siirtyy pidettäväksi päivää myöhemmäksi eli kisa pidetään nyt siis sunnuntaina 29.5. Muutoin kalenterissa olevat tiedot pitävät paikkansa. Välittäkää tietoa eteenpäin.

Tervetuloa onkimaan

Tervetuloa onkimaan

Hyvää alkanutta vuotta 2022

Hyvää alkanutta vuotta 2022

Uusi vuosi ja uudet kujeet

Hyvää alkanutta Uutta- Vuotta 2022 kaikille.
Uusi vuosi piti lähteä käyntiin heti 8.1.2022 seuran järjestämällä piiricup 2 pilkkikilpailulla, mutta Koronasta johtuvien kokoontumisrajoituksien johdosta kilpailut siirtyy pidettäväksi 30.1.2022 muutoin samat tiedot kuin kalenterissa. Hallitus kokoontuu 13.1.2022 klo 18.00 Kubluksella päättämään ajankohtaisia asioita. Alkuvuoden aikaan on seuraan yhdistymisiä tulossa, eli jäsen määrämme kasvaa hivenen. Suomen Vapaa-ajankalastajat käynnistää ”Mimmit kalastaa” jonka sivustot aukeaa 26.1 Pohjois-Karjalan Urheilukalastajat on mukana myös järjestämässä tapahtumaa naisille. Näistä ja monista muista asioista tiedotetaan myöhemmin lisää.

Seuran nettisivuilla ylitetiin 25000 kävijän raja. Tämä tarkoittaa, että viikoittain kävijöitä on ollut satoja, mikä on hieno asia. Tässä yhteydessä haluan sanoa kiitokset kaikille sivujen seuraajille. Pistän kuitenkin nyt hanskat naulaan ja annan tilaa uusille tuulille. Seuran tiedottamisesta vastaa puheenjohtaja Aatos Tekokoski (ks. yhteys tiedot) tai hallituksen nimeämä muu henkilö?
Pysykää kuitenkin kanavalla, vuoden aikana tulee tapahtumaan, ellei korona ja kokoontumisrajoitukset sotke kaikkea. Kalastus on hieno harrastus ja toivotankin lopuksi kaikille: kireitä siimoja ja kestetään terveenä.
T. Keijo Vapalahti / seuran vpj

Pohjois- Karjalan Urheilukalastajat kiittää jäsenistöä ja yhteistyökumppaneita kuluneesta vuodesta ja toivottaa kaikille:  Hyvää Joulua ja kireitä siimoja kaudelle 2022

Suomen Vapaa-ajankalastajat: Terve harkinta ja kaulassa roikkuvat naskalit ovat jäällä liikkujan tärkeimmät turvavarusteet

Marraskuun lopussa alkaneiden pakkasten ansiosta ainakin pienimmät lammet ja suojaisimmat lahdenpoukamat ovat saaneet jääpeitteen aina eteläistä Suomea myöden. Näin esimerkiksi pilkkijät ja retkiluistelijat ovat koko maassa vähitellen pääsemässä taas hienojen ulkoiluharrastustensa pariin.

 Suomen Vapaa-ajankalastajat (SVK) suosittelee malttia pilkki- ja luistelukauden aloitukseen, sillä jäät ovat varsinkin Etelä-Suomessa vielä heikkoja, koska pakkasjakso on kestänyt vasta vähän aikaa. Myös Pohjois-Suomessa, josta löytyy jo paikoin 20 sentin jäänpaksuuksia, tulee tuntea jää, jolla liikkuu. Jään vahvuus voi virtauksista ja pohjan laadusta johtuen vaihdella paljon lyhyelläkin matkalla.

Jäällä liikkuminen on kuitenkin turvallista, kunhan jäät vahvistuvat kantaviksi, ja välttää erityisesti voimakkaan virtauksen alueita, jokien ja purojen suistoja, lähteitä, viemäreiden laskualueita, siltojen sekä laitureiden vierustoja ja kaislikoita. On myös hyvä ottaa huomioon, että jäätilanne vaihtelee suuresti niin vesistökohtaisesti kuin eri vesialueiden välillä. Kymmensenttisellä kirkkaalla ja kovalla teräsjäällä on jo yleensä turvallista liikkua. Moottorikelkka vaatii kuitenkin 15 senttiä ja tuhat kiloa painava auto vähintään 15-20 senttiä teräsjäätä. Sen sijaan keväälle tyypillinen hauras kohvajää voi pettää, vaikka se olisi jopa useita kymmeniä senttiä paksua. Kaulalla roikkuvat jäänaskalit ovat jäällä liikkujan minimivaruste, sillä ilman niitä avannosta pääseminen takaisin liukkaalle jäälle on äärimmäisen vaikeaa.

Alkutalvesta ja keväällä hälytyspilli ja heittoköysi on hyvä pitää mukana, samoin mahdollisen vahingon varalta vaihtovaatteet vesitiiviisti pakattuna. Jäällä liikkujan turvavarusteisiin kuuluu lisäksi esimerkiksi metallipäinen keppi, jolla jään kestävyyttä voi kokeilla kävelyn tahdissa. Jos jäällä liikutaan porukassa, kannattaa kulkea peräkkäin riittävää välimatkaa pitäen. Tällöin perässä tulevat eivät myös vajoa jäihin, vaan voivat auttaa pulaan joutunutta kaveriaan.

Suomen Vapaa-ajankalastajien kalatalousasiantuntija *Janne Rautanen* kannustaa joka tapauksessa ihmisiä menemään jäälle hyvien ulkoiluharrastusten pariin, kunhan turvallisuudesta huolehditaan. ?Jäällä liikkumisen kulttuuri on Suomesta häviämässä tietämättömyyden ja turhien pelkojen vuoksi. Itse esimerkiksi olen tänä talvena käynyt jo kahdesti luistelemassa järven jäällä, mutta olen varmistanut sen kantavuuden, ja varustautunut turvallisuusvälinein.?, Rautanen sanoo.

Lisätiedot:
Kalatalousasiantuntija Janne Rautanen puh. 0400 946 968, janne.rautanen(at) vapaa-ajankalastaja.fi
Tiedottaja Jaana Vetikko puh. 050 525 7806, jaana.vetikko(at) vapaa-ajankalastaja.fi

Fisuun-joulukalenterissa Suomen parhaisiin kalapaikkoihin

Suomen Vapaa-ajankalastajien (SVK) vuoden 2021 Fisuun-joulukalenterissa matkataan nuoren, seikkailunhaluisen Kalle Kalasääsken matkassa eri puolille Suomea tutustumaan maamme parhaisiin kalapaikkoihin. Koko perheelle suunnatun FISUUN-joulukalenterin opastamana saa hyviä ideoita vaikkapa tuleviin koko perheen kalastusreissuihin. Fisuun-joulukalenteri on 1.-24.12.2021 @fisuun Facebookissa ja Instagramissa.

Faktatietoa esiteltävistä kalastuskohteista löytyy aina someluukun lisäksi vapaa-ajankalastaja.fi/kalastuspaikat/ -sivustolta. ”Fisuun-joulukalenterin tavoite on tänä vuonna nostaa kotimaan kalastuskohteita monipuolisesti esille – mukavan tarinan kera. Haluamme muistuttaa, että aina ei todellakaan tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan saadakseen mieleenpainuvia kalastuselämyksiä. Toivomme, että joulukalenterista tulisi interaktiivinen, eli että mahdollisimman moni kalenterin seuraaja kävisi jättämässä luukkujen alle omia hyviä vinkkejään jakoon muille. Näin saamme yhdessä piirrettyä alueista entistäkin monipuolisemman kuvan hyvinä kalastuskohteina”, toivoo Jaakkola.

Fisuun-joulukalenterin tunnelmaan johdattelevan videon voi katsoa: https://youtu.be/81p4LvqXo-M

Fisuun-joulukalenteri 1.-24.12.2021 @fisuun Facebookissa ja Instagramissa.

Lisätietoja:
tiedottaja Jaana Vetikko, p. 050 525 7806, jaana.vetikko@vapaa-ajankalastaja.fi kalastusohjaaja Mikael Jaakkola p. 050 568 9832, mikael.jaakkola@vapaa-ajankalastaja.fi

Kansanedustaja Seppo Eskelinen Suomen Vapaa-ajankalastajien puheenjohtajaksi

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestön (SVK) syyskokouksessa Helsingissä 27.11.2021 valittiin vuosiksi 2022-2024 järjestön puheenjohtajaksi kansanedustaja Seppo Eskelinen ja uudeksi varapuheenjohtajaksi kansanedustaja Janne Heikkinen.

Savo-Karjalan vaalipiiristä tuleva toiminnanjohtaja Seppo Eskelinen on sosialidemokraattien ensimmäisen kauden kansanedustaja. Seppo Eskelinen on eduskunnnan maa- ja metsätalousvaliokunnan sekä liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsen. Hän on toiminut aiemmin Vapaa-ajankalastajien varapuheenjohtajana.

”On ollut hienoa olla osa tätä joukkuetta ja tehdä aktiivista yhteistyötä edunvalvonnassa. Olen myös edistänyt monia vaelluskalakantojen elvytyshankkeita toteutukseen saakka. Vapaa-ajankalastuksen näkymät ovat hyvät kasvavan harrastajamäärän myötä. Nyt tarvitaan vain lisää resursseja neuvontaan ja opastukseen”, toteaa uusi puheenjohtaja.

Lähde: Suomen Vapaa-ajankalastajat

Seuran pikkujoulut 6.11.2021 Kunnasniemessä

Säätömääräinen syyskokous ja pikkujoulu

Seuran sääntömääräinen syyskokous pidetään lauantaina 6.11.2021 klo 16.00 Seuran mökillä. Kunnasniemi, Joutenlahti.
Käsitellään syyskokoukselle kuuluvat asiat.
- Henkilövalinnat kaudelle 2022-2023
- Toimintasuunnitelma 
- ym ajankohtaiset asiat 

Kokous on tarkoitettu seuran jäsenille, joten tervetuloa päättämään seuran toiminnasta ja seuran toimihenkilöistä.  
Kahvi tarjoilu . Tervetuloa

Syykokouksen jälkeen jatketaan pikkujouluilla ja vaihdetaan vapaalle.
Pikku purtavaa on varattu ja saunakin lämpiää.... 
Tervetuloa

t. PKUK.n hallitus 5.10.2021

Hallituksen kokous

Seuran hallituksen kokous pidetään 13.10.2021 klo 17.00 Kubluksella.
Käsitellään syyskokoukselle tulevat asiat. 
Jos haluat esittää syyskokoukselle tulevia asioita, ota yhteyttä Keijoon tai Airiin.
katso yhteystiedot. 
Päätetään pikkujouluun liittyvistä asioista ym.
Tervetuloa

Syyslomat kutsuvat kalastamaan

Lokakuu tuo tullessaan myös monien odottamat syyslomat. Niiden myötä onkin erinomainen hetki suunnata vaikka kauemmaksikin kotimaan kalareissulle. Ahven on monin paikoin parhaalla syönnillä ja haukihullut fiilistelevät jo alkavaa syyskautta. Kiinnostavia uusia kohteita voit löytää myös kaupunkien keskustoista. Tiesitkö muuten, että koukkujen vähentämisestä hyötyy niin kala kuin kalastaja? Vastuullista kalastusta edistävän Koolla on väliä -hankkeemme tuottaman Vähennä koukkuja -videon myötä kalastuksen iloa lokakuuhun

Lauant. 25.09.2021 Seuran Venetsialaiset

Seuran Venetsialaiset pidetään seuran mokillä Kunnasniemessä lauantaina 25.0.2021 klo 13.00- 20.00 Kokko syttyy klo 18.00 Tilaisuus on tarkoitettu seuran jäsenille, toki kavereitakin saa tuoda tutustumaan seuran toimintaan ja jäseneksikin saa liittyä. 
Ohjelmassa makkaran paistoa, ongintaa rannalta, saunomista ja mukavaa yhdessä oloa. Illan aikana voidaan miettiä myös mitä tehdään ensivuonna?
Tervetuloa koko perheen voimin tutustustumaan  myös uuteen kesäkeittiöön.
T. PKUK:n  hallitus

Lohikalojen syysrauhoitus alkaa 1. syyskuuta

Suomen Vapaa-ajankalastajat muistuttaa, että lohen ja taimenen kalastuslain mukainen syysrauhoitus joissa ja puroissa astuu voimaan 1. syyskuuta, ja jatkuu kolme kuukautta marraskuun loppuun asti. Mereen laskevissa joissa myös siika kuuluu rauhoituksen piiriin. 

Jos rauhoitettu kala tulee vahingossa saaliiksi, on se välittömästi laskettava takaisin veteen, vaikka se olisi kuollut. Jos tällaisen kalan ottaa saaliiksi, voidaan kalan suojeluarvo tuomita valtiolle menetettäväksi.

Esimerkiksi luonnon kudusta syntyneen taimenen saaliiksi ottamisesta määrättävä maksu on 3260 euroa ja rasvaeväleikatun istukastaimenenkin 390 euroa, joten määräyksen noudattamatta jättäminen voi tulla kalastajalle kalliiksi.
Suomen Vapaa-ajankalastajat muistuttaa myös, että rasvaevälliset taimenet ovat kokonaan rauhoitettuja ympäri vuoden sisävesissä leveyspiirin 64°00?N eteläpuolella sekä meressä, ja rasvaeväleikatuilla, eli istutetuilla, taimenilla on 50 sentin alamitta. Lisäksi vaelluskalavesistöjen koski- ja virta-alueilla ei saa kalastaa pelkällä kalastonhoitomaksulla, vaan tarvitaan myös vedenomistajan lupa.

Lisäksi kannattaa ottaa huomioon, että lohikalojen syysrauhoituksen ehdoissa on poikkeuksia useilla eri kalastuskohteilla, minkä takia kalastussäännöt tulee aina tarkistaa ennen kalastuksen aloittamista. Monissa koskikalastuspaikoissa on esimerkiksi kevääseen asti jatkuva kahluukielto, jolla pyritään turvaamaan syyskutuisten kalojen mädin kehittyminen.

Lohikalojen syysrauhoituksen aikana muita kalalajeja voi kalastaa tavalliseen tapaan kalastussääntöjä ja vastuullista kalastustapaa noudattaen. Syksy on erinomaista aikaa esimerkiksi ahvenen jigikalastukselle sekä matalikoille ja rantavesiin saapuvien haukien pyytämiselle.

Hyvän syönnin sattuessa kohdalle, kalaa voi tulla paljonkin. Kaikkea kalaa ei kuitenkaan ole syytä ottaa, vaan vain se määrä, minkä ruokaloiksi tarvitsee. Erityisesti suurikokoiset yksilöt on syytä vapauttaa, sillä ne ovat arvokkaita emokaloja. Varsinkin suuret hauet myös hillitsevät tehokkaasti särkikalakantojen kasvua ja auttavat sitä kautta vesistöjämme pysymään paremmassa kunnossa.

Lisätietoja:
kalatalousasiantuntija Juha Ojaharju puh. 045 113 3050, juha.ojaharju@vapaa-ajankalastaja.fi
tiedottaja Jaana Vetikko puh. 050 525 7806, jaana.vetikko@vapaa-ajankalastaja.fi

Suomelle historiallinen jättimenestys perhokalastuksen MM-kilpailuissa joukkuekulta ja kaksoisvoitto henkilökohtaisessa sarjassa*

Suomen perhokalastusmaajoukkue onnistui kotikisoissaan Kuusamossa ja Taivalkoskella täydellisesti. Sunnuntain aamupäivän kalastusjakso varmisti Suomelle kautta aikain ensimmäiset kultamitalit sekä joukkuekilpailussa että henkilökohtaisessa sarjassa.

Perhokalastuksen MM-kilpailussa oli mukana 13 joukkuetta, joissa kussakin kalasti viisi kilpailijaa.

Henkilökohtaisessa kilpailussa Suomelle kaksoisvoitto

Henkilökohtaisessa kilpailussa Suomelle kaksoisvoitto* Henkilökohtainen maailmanmestaruus Suomeen varmistui, kun kilpailun kärkipaikalta viimeiselle jaksolle lähtenyt *Heikki Kurtti *(8 pistettä) onnistui voittamaan järvikalastusjakson Taivalkosken Kylmäluomajärvellä. Hopealle sijoittui Suomen *Jari Heikkinen *(13 pistettä), joka starttasi sunnuntain kilpailuun toiselta sijalta. Pronssia voitti Espanjan *David Arcay* (15 pistettä). *Santeri Kinnunen* oli myös lähellä mitalia (15 pistettä), mutta jäi täpärästi neljänneksi, kun Arcayn kalapisteet olivat paremmat. *Mikko Räsänen* täydensi suomalaismenestystä ollen viides (18 pistettä). *Jyrki Hiltusen* sijoitus oli viidestoista (26 pistettä). Joukkueen kapteenina toimi *Jarkko Suominen

Mestarilla hämmentyneet fiilikset

Tuore kaksinkertainen maailmanmestari Heikki Kurtti kertoo fiiliksien olevan suorastaan hämmentyneet mestaruuksien varmistuttua. Hankalaa kommentoida mitään järkevää, kun monen vuoden työn jälkeen saa tuollaisen palkinnon. Joukkueemme runko on ollut sama jo useamman vuoden. Sijoituimme neljänsiksi jo Tasmaniassa vuonna 2019 sekä viidenneksi Italiassa vuonna 2018. Joukkueemme kaikki jäsenet kykenevät laadukkaaseen tasaiseen kilpailusuoritukseen. Sunnuntain kalastusjaksolle lähdettäessä paineita oli lähinnä joukkueen puolesta, ja henkilökohtainen menestys tuli vasta sen jälkeen. Sunnuntaina aamun pooliarvonta suosi Suomea Ranskaa enemmän, joten viimeisen jakson saimme kalastaa jo aika vapautuneesti, vaikka mestaruus olikin vielä avoinna?.

Perhokalastuksen maailmanmestaruuksista on kilpailtu 40 kertaa, ja aiemmin Suomeen on tullut hopeisia ja pronssisia mitaleja. Suomen maajoukkueen aiemmat mitalit: 1989 pronssi (Kuusamo, Suomi), 2001 hopea (Lycksele, Ruotsi), 2005 hopea (Lycksele, Ruotsi), 2007 pronssi (Kemi - Simo, Suomi).

Suomen maajoukkueen henkilökohtaiset mitalit: 1989 pronssi Jyrki Lämsä (Kuusamo, Suomi), 2018 hopea Jyrki Hiltunen (Trentino, Italia)

Kilpailutapahtumien videoita ja kuvia voi katsoa Suomen Vapaa-ajankalastajien Instagramissa (@vapaa_ajankalastajat) ja Facebookissa (vapaa.ajankalastajat). Sivuilla on myös videolähetyksiä kilpailusta. Kilpailun tulokset löytyvät MM-kilpailujen omilta nettisivuilta https://wffc2021.com/

Lisätietoja:
Perhokalastuksen MM-kilpailun pääsihteeri, Suomen Vapaa-ajankalastajat, kalatalousasiantuntija Petter Nissèn, puh. 0500 440 923, petter.nissen@vapaa-ajankalastaja.fi

Suomen Vapaa-ajankalastajat, kalatalousasiantuntija Janne Rautanen, puh 0400 946 968, janne.rautanen@vapaa-ajankalastaja.fi

Hallituksen kokous

Hallituksen kokous pidetään Torstaina 26.08.2021 klo 17.30 Joutenlahti. Seuran mökki.
Käsitellään ajankohtaiset asiat ja muut esille tulevat asiat.
Jos haluat tuoda seuraa koskevan asian hallituksen käsittelyyn, ota yhteyttä Aatokseen tai Keijoon. (Ks yhteystiedot) 
Tervetuloa.

Kutsu SM-onkeen

Kesäonginnan SM-kilpailut järjestetään *sunnuntaina 8.8. Lappeenrannassa Saimaan kanavalla*, Kansolan sillan läheisyydessä. Kilpailukutsu on ohessa sekä (alimmaisena) osoitteessa: https://www.vapaa-ajankalastaja.fi/kilpailukutsut/.

Kilpailun järjestäjä on perustanut SM-ongelle *oman tapahtumasivun Facebookiin*, jossa kerrotaan ajankohtaisia asioita kilpailuun liittyen: https://www.facebook.com/groups/800227280696398/?ref=share

Kilpailuun *ilmoittautuminen tapahtuu seuroittain* kilpailujen nettisivuilta saatavilla lomakkeilla. Kilpailulla on omat kotisivut ja ne löytyvät osoitteesta www.smonki2021.com. Ilmoittautumiset on oltava järjestäjällä *26.7.2021 mennessä* (Antti Tuomainen, Ainonkuja 4, 78400 Varkaus, p. 040 835 2928, ajtuomainen@gmail.com ).

Kilpailussa noudatetaan voimassa olevia SM-onkisääntöjä. Liikuttaessa mahdollisten jännitelinjojen ali tai läheisyydessä on vavat kasattava kuljetuskuntoon sekä noudatettava ehdottomasti paikalla olevien valvojien tarkempia ohjeita.

Covid-19Huom! Maskien käyttö on kilpailukeskuksessa, arvonta- ja punnitusjonoissa pakollista kaikille, pois lukien he, joilla siihen on terveydellinen este.*

*Kilpailupaikalla on myös käsien pesumahdollisuus/käsidesit. Lisäksi tulee muistaa pitää turvavälit ennen kilpailua, kilpailun aikana sekä myös sen jälkeen.Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin (Eksote) tilanne 16.7.21:* https://www.eksote.fi/koronavirus/Sivut/default.aspx

Sairaana tai oireisena EI saa tulla paikan päälle

Lisätietoja : Aatos Tekokoski . Ks yhteystiedot

Ravustuskausi tulee, oletko valmis?

Monelle suomalaiselle ravustus ja ravuilla herkuttelu on kesän kohokohta. Nyt odotus palkitaan, sillä ravustuskausi käynnistyy heinäkuun 21. päivä kello 12 ja jatkuu lokakuun viimeiseen päivään. Etenkin ilta ja yö ovat parasta ravustusaikaa, mutta saksiniekka kävelee mertaan päivisinkin. Parhaimmillaan ravustus on hauskaa yhdessä tekemistä kavereiden tai perheen kanssa. Perheen pikkuväelle hämärän ajan ravustus on unohtumaton kokemus

Ravustaja voi saada saaliiksi sekä kotimaista jokirapua että pohjoisamerikkalaista alkuperää olevaa täplärapua. Viime kesän arvioidaan olleen hyvä ravun kasvun kannalta ja kesäkuun aikana vauhdilla lämmenneet vedet mahdollistavat ravuille aikaisen kuorenvaihdon ja ennakoivat hyviä saaliita heti kauden alussa. Tosin helteiden jatkuessa pitkään rapujen aktiivisuus voi heiketä liian lämpimän veden vuoksi.

Maamme vuotuinen rapusaalis oli 2010-luvulla 3-5 miljoonaa yksilöä, joista vuosikymmenen loppupuolella enää 10 % oli jokirapuja. Pääosan rapusaaliista saavat vapaa-ajan kalastajat, mutta täplärapukantojen vahvistuessa on kaupallisen ravustuksen osuus ollut kasvussa. Tuottoisimmat täplärapuvedet sijaitsevat Hämeessä, Pirkanmaalla ja Varsinais-Suomessa. Jokirapusaalis painottuu Itä- ja Keski-Suomeen.

Jokainen ravustaja voi ehkäistä rapuruttoa!

Rapurutto ja täpläravun leviäminen on suurin uhka erittäin uhanalaiselle jokiravulle. Jokainen ravustaja voi toimillaan ehkäistä rapuruton leviämistä desinfioimalla, kuivaamalla tai pakastamalla kaikki rapujen pyynnissä käytettävät välineet ennen niiden siirtämistä vesistön eri osien väillä tai toiseen vesistöön. Syötit tulisi pyytää samasta vesistöstä, jossa aiotaan ravustaa. Mikäli syötit ovat muualta, tulee niitä pakastaa 3 vuorokautta ennen käyttöä.

Lisäksi tulee muistaa, että rapuja saa sumputtaa vain siinä vesistön osassa, josta ne on pyydetty. Täplärapu levittää rapuruttoa ja siksi sitä ei saa missään tapauksessa siirtää vesistöstä toiseen tai istuttaa vesistöihin. Myös jokirapujen istuttaminen vaatii aina luvan.

Rapujuhlien muistilista

Keittäessään rapuja jokainen vastuullinen rapujuhlien järjestäjä huolehtii, että ravut lisätään aina kiehuvaan veteen yksitellen tai pieninä erinä. Veden tulee kiehua koko ajan. Sopiva keittoaika ravuille on noin 8-12 minuuttia koon mukaan. Muut ravunkeittämiseen tarvittavat ainekset ovat suola, sokeri ja tilli. Reseptejä rapujen keittämiseen löytyy internetistä helposti.

Jos ravustamaan ei itse pääse, ei rapujuhlia kannata jättää pitämättä, sillä rapuja on tarjolla lähiruokayritysten tai kauppojen valikoimissa, usein myös valmiiksi keitettynä.

Luvat kuntoon ja ravustamaan

Ravustukseen tarvitaan aina vesialueen omistajan lupa ja 18-64-vuotiailla tulee lisäksi olla kalastonhoitomaksu maksettuna. Merrat tulee merkitä kohoilla, jotka yltävät vähintään 5 senttimetriä veden pinnasta. Lisäksi merroissa tulee olla ravustajan nimi ja yhteystiedot sekä pyydysmerkki, jos vesialueen omistaja niin edellyttää. Laittomasta jokiravun pyynnistä ravustajalle voidaan määrätä jokiravun suojeluarvo maksettavaksi. Jokiravun suojeluarvo on 50 euroa ravulta.

*Lisätietoja:*

Rapututkija (FT, dosentti) Japo Jussila, Itä-Suomen yliopisto, puh. 040 5428 982 Kalatalousasiantuntija Janne Rautanen, Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö, puh. 0400 946 968
Tiedottaja Tapio Gustafsson, Kalatalouden Keskusliitto, puh. 044 4931 457
Johtava kalatalousasiantuntija Jorma Kirjavainen, Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Järvi-Suomen kalatalouspalvelut, puh.02950 25059
Tutkija (FM) Esa Erkamo, Luonnonvarakeskus, puh. 02953 27425

Näin kalastat vastuullisesti lämpimästä vedestä

Pitkään jatkuneet helteet ovat nostaneet vesistöjen lämpötilat suuressa osassa Suomea reilusti yli 20-asteisiksi. Lämmin vesi koettelee erityisesti lohikaloja, jotka ovat sietokykynsä äärirajoilla ja saattavat sen vuoksi menehtyä pyyntirasitukseen, vaikka ne päästettäisiinkin oikeaoppisesti takaisin veteen.

Suomen Vapaa-ajankalastajat (SVK) korostaa, että kuumalla säällä vapautettujen kalojen kuolleisuus on tavanomaista suurempi, oli sitten kyseessä pyydystä ja päästä -kalastus tai alamittaisten tai rauhoitettujen kalojen vapauttaminen. Siksi varsinkaan viileää ja hapekasta vettä kaipaavien lohikalojen, kuten esimerkiksi lohen, taimenen, nieriän ja harjuksen kalastamiselle ei ole nyt paras aika.

Antila korostaa, että varsinainen lämpimään veteen liittyvä ongelma kalojen kannalta on sen matala happipitoisuus. Mitä lämpimämpää vesi on, sitä enemmän kalat tarvitsevat happea, mutta sitä onkin vedessä tavanomaista vähemmän tarjolla. Myös kalan koolla on väliä, kun hapen riittävyyttä turhan lämpimässä vedessä mietitään.
Mitä isompi kalayksilö, sitä suurempi on sen kokonaishapentarve ja sitä kautta myös stressaantuminen väsytystilanteessa. Lisäksi iso kala joutuu yleensä taistelemaan siiman päässä pitempään?, hän kertoo. Antilan mielestä on myös tärkeää mitoittaa kalastusvälineet kalastettavan kalan ja sen koon mukaan sellaisiksi, että kalan väsyttämiseen menee mahdollisimman vähän aikaa, mikä pienentää väsytyksen aiheuttamaa rasitusta. Jos kala on tarkoitus vapauttaa, se pitää tehdä lämpimässä vedessä erityisen ripeästi ja huolellisesti. Vapautusta silmällä pitäen kannattaa suosia väkäsettömiä koukkuja, jotka on helppo irrottaa. Siten kalan ilma-altistus vapautettaessa jää mahdollisimman lyhyeksi. Jos on mahdollista, kala on hyvä vapauttaa jo haavissa?, Antila opastaa.
Lämmin vesi on eduksi joillekin bakteereille ja muille taudinaiheuttajille. Sen vuoksi kalaa tulisikin kosketella mahdollisimman vähän ja vain kostutetuin käsin. ?Jos kalaa suojaava limakerros vaurioituu, on tulehduksen riski näin lämpimissä vesissä tavanomaista suurempi?, Antila sanoo.

Verkkokalastajia Antila muistuttaa siitä, että kesäkuumalla verkot on syytä kokea jopa useamman kerran päivässä. ? Varsinkin jos käyttää verkkoja matalassa pintavedessä, ne kannattaa käydä kokemassa muutaman tunnin välein, jotta kalat säilyisivät syömäkelpoisina. Jos tällaiseen ei ole mahdollisuutta, verkot on parempi jättää laskematta?, Antila suosittelee.

Antila korostaa, että kalastamaan voi hyvällä omalla tunnolla lähteä helteelläkin, jos vain jaksaa ja suojautuu asianmukaisesti auringonpaahteelta ja varaa mukaan riittävästi juotavaa. ?Esimerkiksi perinteistä särkikalojen ja ahventen mato-ongintaa ei mielestäni lämpimän veden takia tarvitse millään tavoin välttää. Ruoaksi pyydettävien kalojen osalta ei myöskään ole ongelmaa, kunhan ne tainnutetaan sekä verestetään asianmukaisesti pyynnin jälkeen ja kylmäketjusta huolehditaan?, hän tähdentää.

Lisätietoja: Kalatalousasiantuntija Janne Antila, puh. 045 630 4280, janne.antila@vapaa-ajankalastaja.fi

Pohjois- Karjalan Urheilukalastajat toivottaa kaikille: Hyvää Juhannusta

Itä-Suomen laituripilkkicup 3

Itä-Suomen laituripilkkicup 3 pilkitään 30.6.klo 18.00-21.00, arvonta klo 17.30
Linnunlahden venesatama.
Kisataan sataman itäreunan eli Laulurinteen puoleiseisilla laitureilla.
Sarjat M, N.N, Nu18.
Ennen kisaa myynissä virvokkeita. 
Rauhoitusaika 7 vrk
Yhteishenkilö Aatos Tekokoski  puh. 0453533762
Kilpailun järjestää PKUK 
Tervetuloa

Anna vieheelle uusi elämä!

Suomen Vapaa-ajankalastajat, Rapala ja Motonet keräävät käytettyjä uistimia uusiokäyttöä varten.

Suomen Vapaa-ajankalastajat (SVK), Rapala ja Motonet haastavat kaikki suomalaiset kalastuksen harrastajat osallistumaan käytettyjen uistinten kierrätyskampanjaan. Anna vieheelle uusi elämä -kampanjaan kuuluva uistinten keräystoiminta jatkuu heinäkuun loppuun asti.
Kaikki halukkaat voivat kampanja-aikana tuoda vanhat, käytöstä poistetut ja myös rikkinäiset uistimensa Motonetin myymälöihin sijoitettuihin keräysastioihin, joista löytyy erikseen oma luukkunsa niin lusikkauistimia, vaappuja kuin jigejäkin varten.
Motonetiltä kierrätettävät lusikat ja vaaput toimitetaan Rapalan kautta kunnostettaviksi kahdeksaan Suomen Vapaa-ajankalastajien jäsenseuraan eri puolelle maata. Kunnostetut uistimet jäävät seurojen käyttöön ja jaettaviksi varsinkin nuorille kalastusharrastuksen edistämiseksi ja uusien ihmisten kannustamiseksi kalastuksen pariin.
Kunnostuskelvottomat uistimet hävitetään asianmukaisesti, ja jigit kierrätetään SVK:n Koolla on väliä -hankkeen jigikeräyksen kautta. Kunnostustyöstä seuroissa vastaavat niiden aikuisjäsenet. Varaosat kunnostettaviin uistimiin on saatu Rapalalta. Lisäksi Rapala-rahasto maksaa seuroille 500 euron avustuksen kiitokseksi kampanjan tarkoituksen eli uistinten uusiokäytön edistämisestä.

Nuorille suunnattu Vapapäivä 12.6.2021

Huippuhauska lasten ja nuorten kalastustapahtuma Vapapäivä järjestetään jälleen, tällä kertaa 12. päivä kesäkuuta. Vapapäivänä alle 18-vuotiailla on mahdollisuus kalastaa ilmaiseksi yli 30:lla Metsähallituksen kalastuskohteella. Suomen Vapaa-ajankalastajien ohjaajia on paikalla 12 kohteella kello 10?15, ja muilla kohteilla lapset voivat kalastaa omatoimisesti huoltajansa kanssa. Tapahtuma on Suomen Vapaa-ajankalastajien ja Metsähallituksen Eräpalveluiden yhteinen tempaus lasten ja nuorten kalastusharrastuksen edistämiseksi, joka järjestetään jo 12. kertaa.

Suomen Vapaa-ajankalastajien ONKI24 haastaa kilpailemaan kellon ympäri lauantaina 3.7.2021

Suomen Vapaa-ajankalastajat järjestää lauantaina 3. heinäkuuta vuorokauden kestävän, kaikille avoimen rajattoman onkikilpailun ONKI24. Kilpailuvesistönä toimivat kaikki Suomen onkimiseen ja kelaonkimiseen sallitut vesistöt, joten kilpailuun voi ottaa osaa omilla parhailla onkipaikoilla. 

Onki24 -kilpailussa on kaksi sarjaa: Fiilistely asiaan rennosti suhtautuville ja Pro tosissaan onginnan ottaville. Kalastaa voi siis rennosti vaikka päivällä muutaman tunnin ajan tai hyödyntää myös vuorokauden hämärät tunnit. Tulokset ilmoitetaan kisajärjestäjälle älypuhelimen avulla kisakalat kuvaamalla järjestäjän ohjeiden mukaan.

Onki24 hyväksyttävinä kilpailukaloina ovat särki, seipi, säyne, suutari, sorva, ruutana ja lahna. 

Särkikalat tarjoavat onkijalle todellista haastetta, koska jokaisen lajin pyynnissä on omat metkunsa ja paikkansa. Lajien valinnalla haluamme myös muistuttaa Suomen monipuolisista särkikalakannoista. Kilpailuun osaa ottamalla ja sen ennakkoviestintää vaikka somessa seuraamalla kartuttaa tietojaan kalojen käyttäytymisestä ja elinpaikoista. Kilpailuaika kannattaa hyödyntää ajatuksella, sillä osa särkikaloista on aktiivisimmillaan hämärässä.?, kertoo kilpailuvastaava *Marcus Wikström* Suomen Vapaa-ajankalastajista.

Onki24 kilpaillaan kahden henkilön joukkuein. Kalastaminen on sallittua sekä rannalta että veneestä. Joukkueen tulokseksi lasketaan kolmen pisimmän kilpailukalan yhteispituus, lajista riippumatta. Suurimman yhteispituuden kalastanut joukkue on voittaja. Koska eri kalalajit ovat luonnostaan eri kokoisia, on niille määritelty kertoimet, joiden avulla tulosohjelma automaattisesti laskee ilmoitettujen kalojen lopullisen tuloksen. Onki24 -kilpailun sponsorina on Nordic Sports Finland.

Lasten ja nuorten lajikalastuskilpailu Fisuun Fongaus käynnistyy kesäkuussa

Myös lapset ja nuoret ovat saaneet oman rajattoman kesäkalastuskisansa. Fisuun Fongaus on uusi lapsille ja nuorille tarkoitettu rajaton lajikalastuskilpailu, joka käynnistyy kesäkuussa ja kestää aina elokuun loppuun saakka.
Fongauksessa tavoitteena on kalastaa mahdollisimman monta eri kalalajia. Tässä kalastuksessa kaiken kokoiset kalat ovat yhtä arvokkaita. Fisuun Fongaukseen osallistuminen tuo mukavan lisän kesän onkiretkiin, kun pienikin kivenkolosta saatu kalalaji tuottaa onnistumisen tunteita. Lisäksi lajitunnistustaidot kehittyvät. Kisakalat ilmoitetaan järjestäjälle WhatsApp-sovelluksen avulla.

ONKI24-kilpailu sääntöineen julkistetaan 12.5. klo 10 osoitteessa vapaa-ajankalastaja.fi/onki24 http://vapaa-ajankalastaja.fi/onki24

*Fisuun Fongaus sääntöineen julkistetaan 20.5. klo 10 osoitteessa fisuun.fi/fisuunfongaus  http://fisuun.fi/fisuunfongaus

Lisätietoja: 
Onki24: Suomen Vapaa-ajankalastajat, kalatalousasiantuntija Marcus Wikström, puh. 045 110 2126, marcus.wikstrom@vapaa-ajankalastaja.fi ja kalatalousasiantuntija Juha Ojaharju, puh. 045 113 3050, juha.ojaharju@vapaa-ajankalastaja.fi Fisuun Fongaus: Suomen Vapaa-ajankalastajat, kalastusohjaaja Heidi Pernu, puh. 044 355 4109, heidi.pernu@vapaa-ajankalastaja.fi

29.05.2021 Piiricup. 1 . Yleinen onkikilpailu

Kilpailuaika: klo 10.00-14.00 +siirtymät 30 min.
Kilpailukeskus-alue: Vänskänsalmi
Sarjajako: Piiricup sarjat
Kilpailukalat: Kaikki lain sallimat
Rauhotusaika: 8 vrk
Palkinto ja huoltotiedot; Osallistumismaksu 15€ myös yli 80-vuotiailta, mutta heille lasketaan kisatulokseen kerroin 1.2
Yhteyshenkilö: Aatos Tekokoski
Kilpailun järjestää: PKUK

Sääntömääräinen kevätkokous

Seuramme Pohjois-Karjalan Urheilukalastajien sääntömääräinen kevätkokous pidetään 22.5.2021 klo 14.00 Kunnasniemessä seuran mökillä. 
Käsitellään sääntöjenmääräämät asia (tili ym, asiat) tilaisuus on avoin kaikille seuran jäsenille. Kahvi tarjoilu: Tervetuloa. 

t. PKUK.n hallitus (25.4.2021)

Hallituksen kokous pidetään 22.5.2021 klo 13.00 Kunnasniemessä, seuran mökillä. 

Talkoot jatkuu taas Kunnasniemessä 8.5.2021 klo 9.00 alkaen pitkin kesää. Lisätietoja Aatokselta. Tervetuloa mukaan.

Asiaa jäsenmaksusta

Seuran jäsenenä olet saanut jäsenmaksun kotiisi helmikuussa. Olethan muistanut maksaa sen? Mikäli jäsenmaksua ei ole maksettu 14.5.2021 mennessä ei Vapaa-ajankalastaja- lehteä 3/2021 postiteta enää jäsenelle. Lehteä ei ole mahdollista postittaa jälkikäteen.

Piiricup1 yleinen onkikilpailu perutaan.

Pohjois-Karjalan urheilukalastajien järjestämä piiricup 1, yleinen onkikilpailu 8.5.2021 Vänskänsalmessa joudutaan perumaan AVI.n määrämien kokoontumisrajoitusten johdosta. (korona) pahoittelemmme asia. 

Vapaa-ajan Kalastajan lukijamatka Kilpisjärvelle 26.-30.7.2021

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestön (SVK) matkalla kalastetaan tunturimaisemissa Kilpisjärven ympäristössä monipuolisilla kalavesillä. Matkan tukikohta on tasokasta majoitusta tarjoava Saivaaramökit Kilpisjärven keskustan tuntumassa lähellä palveluja. Alueella on mahdollista kalastaa harjusta, rautua, siikaa tunturivesillä ja päiväretkellä Jäämerelle voi harrastaa myös merikalastusta. Helposti saavutettavia huippukohteita ovat muun muassa suurharjusten Könkämäeno ja pienen patikkamatkan päässä tieltä sijaitseva Ailakkajärvi. Kilpisjärvestä voi tavoitella kookasta rautua tai patikoida Saanajärvelle raudunpyyntiin rantakalastuksen merkeissä. Antoisia siikavesiä on tarjolla useita ja joissakin kohteissa myös taimenta.

Lukijamatkan hinta on SVK:n jäseniltä alkaen 135,00 euroa/ hlö / 4 vrk (ei jäsenet 155,00 euroa). Hintaan sisältyy majoitus 4-6 hengen tasokkaissa mökeissä, joissa on oma sauna joka mökissä, kodinkoneet, täysi keittiövarustus, jääkaappi pakastinlokerolla, TV ja wifi-yhteys. Pihalta löytyy kota, jossa on tulipaikka ja savustusmahdollisuus, sekä näköala Saanatunturille. Majoituspaikka on Kilpisjärven kylän palveluiden kaupan, huoltoaseman ja ravintoloiden läheisyydessä. Matkalla on tarjolla monipuoliset palvelut ja autolla pääsee pihaan. Matkalla on mukana paikalliset kalavedet tunteva matkanvetäjä, jolta saa vinkkejä kalastukseen ennen matkaa ja kohteessa. Kalastus kohteessa on omatoimista ja itselle sopivan aikataulun mukaan. Muutama vene löytyy eri kohteissa mökkien asiakkaille vuokralle. Hintaan ei sisälly ruokailuja, kalastuslupia, kuljetuksia, henkilökohtaista kalastusopasta ja matkoja kohteeseen. Nyt mukaan reissuun kalakaverin tai pikkuporukan kanssa!

Lisätiedot Petter Nissén puh. 0500-440 923 tai petter.nissen@vapaa-ajankalastaja.fi. Ilmoittautumiset viimeistään 15.5.2021 mennessä Jaana Piskonen puh. 050-597 4933 tai jaana.piskonen@vapaa-ajankalastaja.fi. Matkalle mahtuu 16-20 ensimmäiseksi ilmoittautunutta. Majapaikan kotisivuilta voit tutustua mökkeihin ja puitteisiin www.saivaaramokit.fi.

Hallituksen kokous

Hallituksen kokous pidetään 20.4.2021 klo 18.00 Kubluksella.
Käsitellään tili ym asiat ja päätetään kevätkokous ajankohta.
Jos haluat tuoda jonkin seuraa koskevan asian käsittelyyn, ota yhteyttä Aatokseen tai Keijoon. Tervetuloa.

Seuran pilkkimestaruuskilpailu

Seuran pilkkimestaruuskilpailut pidetään Koivuniemessä 3.4.2021 klo 10.00-14.00 
Siirtymät 30 min. alussa ja lopussa. Ilmoittautumiset (20 ensimmäistä) ja lisätietoja  Aatokselta Puh. 0453533762

Varovaisuutta jäillä liikkuessa

Piiricup v

Piiricup v (3.4.2021) yleinen pilkkikilpailu Koivuniemessä perutaan. Perumisen syynä on alueelliset kokoontumisrajoitukset (korona) 
Lisätietoja: Aatokselta (ks. yhteystiedot)

t. PKUK:n hallitus

SM-rautupilkki Tuulispääjärvellä ja SM-lohipilkki Luostolla perutaan koronaepidemian vuoksi

Suomen Vapaa-ajankalastajat päätti perua vuoden 2021 SM-rautupilkin sekä SM-lohipilkin vallitsevan koronatilanteen takia. Molemmat kilpailut siirtyvät vuodella eteenpäin. Pilkille kannattaa edelleen lähteä omatoimisesti, kunhan muistaa turvallisen jäällä liikkumisen.

SM-rautupilkki piti perinteisesti järjestää Inarin Tuulispääjärvellä, lauantaina 17.4. ja SM-lohipilkki vuorostaan Luoston Ahvenjärvellä heti seuraavana päivänä, sunnuntaina 18.4. Molemmat kilpailut jouduttiin perumaan vallitsevan koronatilanteen takia, ja molemmat tapahtumat siirtyvät vuodella eteenpäin. Kilpailupaikat ja kilpailujen järjestäjä, Lapin Vapaa-ajankalastajat, pysyvät samoina. Uudet päivämäärät varmistuvat myöhemmin tänä vuonna.

Suomen Vapaa-ajankalastajat seuraa jatkossakin tiivisti Suomen hallituksen, THL:n ja aluehallintovirastojen koronaan liittyvää tiedotusta ja tekee tarvittaessa lisää toimenpiteitä harrastajiensa terveyden turvaamiseksi.

Pilkkiminen on hyvä liikuntamuoto, joka kuuluu yleiskalastusoikeuksiin. Se ei vaadi harrastajaltaan kalastuslupaa. Poikkeuksena sääntöön ovat niin kutsutut erityisalueet, kuten esimerkiksi kirjolohilammikot, joihin erillinen lupa vaaditaan. Suomen Vapaa-ajankalastajat kannustaa koko kansaa suuntaamaan omatoimisesti pilkille nauttimaan kevättalven tarjoamista keleistä ja elämyksistä.

Vapaa-ajankalastajat haluaa myös muistuttaa jääturvallisuudesta. Tuntemattomille jäille kannattaa aina suunnata yhden tai useamman kaverin kanssa, eikä ilman kaulassa roikkuvia jäänaskaleita ole jäälle menemistä. Suomen tuhannet järvet tarjoavat onnistuneen pilkkireissun päätteeksi myös terveellistä lähiruokaa.

Lisätietoja:
SM-rautupilkin ja SM-lohipilkin kilpailujohtaja Jorma Kaaretkoski, p. 040 569 6488 Suomen Vapaa-ajankalastajien kilpailuvastaava Marcus Wikström, p. 045 110 2126

Seuran pilkkikisat siirtyy tai peruuntuu

Seuran pilkkimestaruuskilpailut oli tarkoitus pitää 21.3.2021 mutta Siun Soten mukaan Koronatilanne on Joensuun työssäkäyntialue on kiihtymisvaiheessa, mikä tuo rajoituksia kokoontumisiin ym.  Alustavasti on suunniteltu, mikäli tilanne helpottuu pidetään seuran pilkkimestaruuskisat 3.4.2021 Mikäli tilanne pysyy ennallan tai pahenee, kisat perutaan. Asiasta tiedotetaan myöhemmin lisää.

Hallituksen kokous

Hallituksen kokous pidetään 25.02.2021 klo 17.30 Kubluksella
Päätetään seuran pilkkikilpailuiden järjestämisestä ym.
Jos haluat tuoda jonkin seuraa koskevan asian hallituksen käsittelyyn, ota yhteyttä Aatokseen tai Keijoon. Ks. yhteystiedot
Tervetuloa.

Rapala-rahasto palkitsee hyvät teot kalavesien kunnostamiseksi, haku on auki nyt

Rapala-rahasto on jo vuosien ajan tukenut paikallisesti merkittäviä, kestävän kehityksen mukaisia kalavesien kunnostustoimia ja edistänyt samaan päämäärään tähtääviä tieteellisiä tutkimuksia ja muita esivalmisteluja eri puolilla Suomea. Rahasto ei kuitenkaan ohjaa varoja varsinaisiin kalojen istutuksiin

Tänä vuonna Rapala-rahasto on julistanut avoimesti haettavaksi 300-3000 euron arvoisia apurahoja edellä mainittujen toimien tukemiseksi. *Hakemukset on lähetettävä* *maaliskuun loppuun mennessä*.

Tukea hyville teoilleen voivat hakea mitkä tahot tahansa. Esimerkiksi osakas- ja hoitokunnat, *kalastusseurat ja -piirit*, vesien tai luonnon hoito- ja suojeluyhdistykset, paikalliset yhteisöt ja talkooporukat, yksityiset puuhamiehet, alan tieteelliset tutkijayhteisöt, yksittäiset tutkijat sekä opiskelijat opinnäytetöihinsä, rahaston päämäärää tukevien laitteiden keksijät, kehittäjät ja valmistajat jne.

Kalastusvälinelahjoitusten arvoisiksi hyviksi teoiksi lasketaan puolestaan eri tahojen järjestämät *tilaisuudet, joissa tarjotaan lapsille, nuorille ja muille erityisryhmille mahdollisuutta tutustua kalastusharrastukseen ja syventää siihen liittyviä tietoja ja taitoja.

Asiantuntijaraati käsittelee hakemukset ja valitsee niistä parhaiten Rapala-rahaston periaatteita vastaavat hankkeet. *Tuettavat tahot julkistetaan* *toukokuun loppuun mennessä*.

*Hakuohjeet* löytyvät osoitteesta https://www.rahasto.rapala.fi/hakuohjeet
Lisäksi rahaston sivuilta löytyy tietoa viime vuosina tuetuista avustuskohteista.

SM-pilkki Kuopiossa peruutetaan koronaepidemian vuoksi SM-kiiskipilkki Rantasalmella siirtyy vuodella

Suomen Vapaa-ajankalastajat päätti peruuttaa vuoden 2021 SM-pilkin vallitsevan koronatilanteen takia. Samalla päätettiin siirtää tuleva SM-kiiskipilkki myöhäisempään ajankohtaan. Suomen Vapaa-ajankalastajat kannustaa pilkille omatoimisesti ja muistuttaa ottamaan huomioon turvallisen jäällä liikkumisen

Vuoden 2021 SM-pilkki piti toistamiseen järjestää Kuopiossa, lauantaina 6.3. Pohjois-Kallavedellä. Viime vuoden tapaan Suomen Vapaa-ajankalastajat peruivat kilpailun koronatilanteen takia. SM-pilkki siirtyy taas vuodella eteenpäin. Samalla kuluvan vuoden SM-pilkin järjestäjä Pohjois-Savon Vapaa-ajankalastajapiiri päätti luovuttaa järjestelyvastuun seuraavalle järjestäjälle. Näin ollen kilpapilkkijät kokoontuvat 5.3.2022 Kallaveden sijasta Puruvedellä.

SM-kiiskipilkki oli tarkoitus järjestää 7.3. Rantasalmella, eli päivä SM-pilkin jälkeen. Kilpailu päätettiin siirtää ensi vuodelle koronatilanteen takia. Uusi ajankohta on 6.3.2022.

Pilkkiminen kuuluu yleiskalastusoikeuksiin, eikä vaadi harrastajaltaan kalastuslupaa. Poikkeuksena nk. erityisalueet, kuten esimerkiksi kirjolohilammikot, joihin erillinen lupa vaaditaan. Suomen Vapaa-ajankalastajat kannustaa niin perheitä kuin aikuisiakin suuntaamaan omatoimisesti pilkille turvallisesti jäällä liikkuen sekä nauttimaan pilkkimisen hyvinvointia ja talvielämyksiä tuottavasta vaikutuksesta. Onnistuneen pilkkireissun myötä pääsee myös nauttimaan terveellisestä lähiruoasta.

Lisätietoja:
SM-pilkin kilpailujohtaja Aarne Keurulainen, p. 041 436 1199
SM-kiiskipilkin kilpailujohtaja Tapani Kurki, p. 0400 613 510
Marcus Wikström, SVK:n kilpailuvastaava, p. 045 110 2126

Hallituksen kokous

Hallituksen kokous pidetään 4.2.2021 klo 17.30 Kubluksella.
Käsitellään ajankohtaiset asiat ym
Jos haluat jonkin seuraa koskevan asian tuoda hallituksen käsittelyyn. Ota yhteyttä Aatokseen tai Keijoon.

Suomen Vapaa-ajankalastajat haastaa madepilkille ? ja jos jäätä ei ole, madeongelle *

Madepilkkiaika on nyt käynnissä.*
*Madeapajille kannattaa suunnata viimeistään iltahämärissä, jolloin kalat aktivoituvat. Parhaiten mateita tulee kuitenkin usein pimeän laskeuduttua. Jäiden puuttuessa madetta voi lähteä pilkkimään esimerkiksi veneellä tai kajakilla tai onkimaan vaikka jokisuvannoista. Suomen Vapaa-ajankalastajat haastaa kaikki tutustumaan tähän elämykselliseen kalastusmuotoon.*

Madetta pilkitään yleensä tammikuun puolivälistä helmikuun loppuun. Keskimäärin paras sesonki sijoittuu tammi-helmikuun vaihteeseen, jolloin mateet kerääntyvät kutualueilleen. Etelässä paras pilkkiaika alkaa jo useita viikkoja aikaisemmin kuin pohjoisessa. Mateen onkijoilla kausi on alkanut jo loppusyksystä, kun mateet ovat alkaneet kerääntyä jokien suvantoihin. Sekä pilkkijät että onkijat suuntaavat madeapajille viimeistään iltahämärässä, sillä mateet aktivoituvat usein jo hämärän tullessa.

Hyviä pilkkipaikkoja ovat 1-3 metrin syvyiset hiekka- ja sorapohjaiset lahdet, selkäkarikot sekä salmien- ja jokien suut. Mateet kerääntyvät vuosittain samoille alueille, joten hyväksi havaitut pilkkipaikat on syytä painaa muistiin tai tallentaa kartalle. Jäähän vieriviereen kairatut vanhat reiät ovat usein varma merkki hyvästä madepaikasta.

Madetta pilkitään useimmiten mademorrilla tai isolla jigipäällä. Tavallisin pilkin koko on 35-70 grammaa. Madepilkin koukkuun pujotetaan syötiksi kuollut kala tai kalan pala, esimerkiksi särki, silakka, kuore, kiiski tai muikku. Pilkintätekniikkaan kuuluu olennaisena osana pilkin pompottelu pohjaa vasten ja ajoittaiset nostot pompottelujen välillä. Välillä kannattaa myös pitää pilkkiä hetken paikoillaan aivan pohjan tuntumassa. Tärppi voi tulla milloin tahansa ja siihen vastataan välittömällä vastavedolla, jonka tarkoituksena on tartuttaa syöttiin napannut made.

Pilkkivavan ja siiman tulee olla tavallista kestävämpiä, sillä niiden pitää tarvittaessa kestää rajuja tärppejä. Sopiva siiman paksuus on 0,40- 0,70 mm. Saaliskalat voivat painaa useita kiloja, joten myös kairan tulee olla normaalia suurempi. Varma valinta on halkaisijaltaan 8? oleva kaira.
Mateenpilkkijän vakiovarusteisiin kuuluvat myös jäänaskalit, joita ilman jäälle ei pidä lähteä, sekä otsalamppu, kamera, puntari ja lämmintä juotavaa.

Jäiden puute ei ole esteenä mateen kalastamiselle

Jos jäätilanne on huono, voi madetta pilkkiä myös avovedestä, vaikkapa veneestä, kajakista tai laiturilta. Vesille lähtiessä on erittäin tärkeää muistaa turvallisuus.

Mateen onkija valitsee välineekseen pohjaongen. Sopiva vapa on n. 270 ? 360 cm mittainen ja riittävän vahva, jotta sillä pystyy heittämään tarvittaessa suuriakin painoja. Mateen pohjaonginnassa tarvitaan usein n. 60 ? 90 gramman painoa, jotta syötti pysyy halutussa kohdassa. Syöttinä toimii kalan pala. Hyviä paikkoja ovat jokisuvannot, joista osa on jäistä vapaana myös talvella. Jokisuvannoissa madetta onkiessa tulee ennen kalaan lähtöä tarkistaa paikalliset kalastussäännöt ja hankkia tarvittava kalastuslupa.

Lisätiedot:

Kalatalousasiantuntija Juha Ojaharju, SVK, 045 113 3050 juha.ojaharju@vapaa-ajankalastaja.fi

Ilkka Keinänen, Hämeenlinnan Urheilukalastajat, puh. 044 9100 910 ilkka.keinanen@phnet.fi

Suomen Vapaa-ajankalastajien #madepilkille-haaste
http://www.vapaa-ajankalastaja.fi/haasteet

Seuran jäsenenä pääset 40e hintaan. Ilmoittautumiset ja lisätiedot: www.fisuun.fi/tapahtumat

Pohjois-Karjalan Urheilukalastajat toivottaa jäsenille ja kaikille yhteistyökumppaneille. Hyvää Joulua ja kireitä siimoja vuodelle 2021

Vuoden viimeinen hallituksen kokous pidetään 21.12.2020 klo 17.00 Kubluksella.
Käsitellään ajankohtaiset asiat. Jos haluat tuoda jonkun seuraa koskevan asian käsittelyyn. Ota yhteyttä Aatokseen tai Keijoon.
Tervetuloa.

Vuoden 2021 kalastuksehoitomaksu nyt myynnissä

Ensi vuoden kalastonhoitomaksumyynnin aktiivisessa aloituksessa näkyy varautuminen aikaisin alkavaan kalastuskauteen. Suuressa osassa maata vesistöt ovat viime vuoden vaihteen tapaan pysyneet sulina, ja monilla alueilla vapaa-ajan harrastamista on rajoitettu. Joulun alla myyntiä on perinteisesti lisännyt kalastonhoitomaksun suosio joululahjana ja vuodenvaihteen vapaapäivät.

Kalastonhoitomaksun voi ostaa Metsähallituksen verkkokaupasta osoitteesta

www.eraluvat.fi

R-kioskeista, palvelunumerosta 020 69 2424 ja Metsähallituksen luontokeskuksista. Vuoden 2021 kalastonhoitomaksun voi maksaa nyt myös Eräluvat-sovelluksella. Sovelluksella kalastonhoitomaksun voi ostaa ainoastaan itselleen. Alkukesästä julkaistulla sovelluksella on maksettu jo yli 15 000 kalastonhoitomaksua.

Kalastonhoitomaksu tulee kalastuslain mukaan maksaa, jos on 18-64-vuotias ja kalastaa muuten kuin pilkkimällä, onkimalla tai silakkaa litkaamalla. Vuonna 2021 kalastonhoitomaksun hinta pysyy entisellään, 45 €/kalenterivuosi, 15 €/7 vuorokautta ja 6 €/vuorokausi.

Kalastonhoitomaksut kerää Metsähallitus, joka tilittää varat maa- ja metsätalousministeriölle. Maa- ja metsätalousministeriö ja ELY-keskukset myöntävät varoja kalavesien kestävän käytön ja hoidon suunnitteluun ja toimeenpanoon, kalastuksenvalvontaan, kalastusharrastuksen edistämiseen, kalatalousalan neuvontapalveluihin, kalatalousalueiden toimintaan sekä omistajakorvauksiin.

Vuonna 2020 painopiste varoja myönnettäessä oli luontaisten kala- ja rapukantojen monimuotoisuuden turvaamisessa, kalastusharrastuksen edistämisessä ja kalastuksenvalvonnassa.

Lue lisää eraluvat.fi/kalastonhoitomaksu

Fisuun Joulukalenteri

Suomen Vapaa-ajankalastajat avaa joulun odotuksen esittelemällä uuden FISUUN-joulukalenterin. Kalenterissa esitellään kalenteriluukuittain kaikki maamme vakituiset kalalajit. Mistä kaloja voi löytää, entä kuinka niitä voi pyytää vapavälinein. Kuinka erottaa saman näköisiä kaloja toisistaan, millaisia havaintoja kaloista on tehty tai on tekemättä. Lajeja esittelee lajikalastuksessa vahvat kannukset omaava lasten ja nuorten kalastusohjaajamme Mikael Jaakkola. Tee kanssamme tämä tietoa kartuttava kalaretki halki joulukuun - ja innostu vedenalaisesta maailmastamme ennenkokemattomalla tavalla!

Seuraa Fisuun-joulukalenteria 1.-24.12.2020 Instagramissa ja Facebookissa @fisuun

Suurkalat-dokumentti

Perjantaina 27.11. klo 18 julkaistaan Suurkalat-dokumentti, aiheenaan suurkalat ja niiden kalastaminen sekä Suomen Vapaa-ajankalastajien (SVK) ylläpitämä suurkalarekisteri. Dokumenttivideon on tehnyt Urpoerämies Production yhteistyössä SVK:n kanssa. Julkaisualustana on Youtube ja siellä Urpoerämies -kanava.

Videon esityksen jälkeen klo 19 alkaa samalla kanavalla livelähetys, jossa keskustellaan suurkaloista ja niiden kalastamisesta sekä myös ko. videon teosta. Mukana on koko Urpoerämies -ryhmä sekä SVK:n puolelta kalatalousasiantuntija Juha Ojaharju.

Urpoerämies sivustolta löytyy myös runsaasti kalastusaiheisia videoita. Kannattaa käydä katsomassa

Pikkujoulu tälle vuodelle perutaan ja syyskokouksen paikka muuttuu.

Pohjois-Karjalan alueella koronatilanne on nousu johteinen. Siun Sote suositusten mukaan yli kahdenkymmen hengen tilaisuuksia ei pitäisi järjestää.  Tästä johtuen pikkujoulut tälle vuodelle perutaan ja sääntömääräinen syyskokous paikka muuttuu seuran mökiksi Kunnasniemessä.

Sääntömääräinen syyskokous 28.11.2020 klo 15.00 seuran mökki Kunnasniemessä.
Henkilövalintoja ei tänä vuonna suoriteta. Käydään läpi toimintasuunnitelma ensivuodelle ja talousarvio. Jos haluat jonkin seuraa koskevan asian tuoda yleiskokoukseen, etkä pääse itse paikalle. Ota yhteyttä Aatokseen tai Keijoon.
Kahvi tarjoilu. (maski suositus)
Tervetuloa.

T. PK-UK.n hallitus (21.11.2020)

Syyskokous ja pikkujoulu

Yhdistyksen sääntömääräinen syyskokous pidetään 28.11.2020 klo 15.00 alkaen Kuurnan kulmassa (Kuurnankatu 34 80130 Joensuu) 
Käsitellään: Toimintasuunnitelma, talousarvio ym. henkilövalintoja ei tehdä, koska valinnat ovat voimassa vuodelle 2021. 

Kokouksen jälkeen pidetään pikkujoulu, johon ilmoittautuminen 23.11.2020 mennessä  joko Aatokselle tekstiviestillä puh. 045 3533762 tai sähköpostilla  pk.urheilukalastajat@gmail.com
illalliskortti on jäseniltä 10€ ja ei jäseniltä 15€. Sisältää ruokailun ja juomat. Alle 18- vuotiailta ei peritä maksua.
Ilmoittautumista pikkujouluun tarvitaan ruokailun varmistamiseksi. 

Huom. Tilaisuuksissa maskisuositus, johtuen koronatilanteesta Pohjois-Karjalassa.
Ilmoittelemme asiasta lisää, kun saamme viranomaisohjeet.

Tilaisuudet ovat tarkoitettu seuran jäsenille ja perheenjäsenille.
Tervetuloa

Tervetuloa kokoukseen ja pikkujouluun

Tervetuloa kokoukseen ja pikkujouluun

Suomen viimeisille järvilohille avautuu vaellusreitti 15 vuoden taiston jälkeen

Hiitolanjoen palauttaminen lohikalojen vaellusreitiksi on Suomen ympäristökeskuksen mukaan rohkea ja ainutlaatuinen teko.

Hallituksen kokous

Hallituksen seuraava kokous pidetään torstaina 5.11.2020 Kubluksella. 
Käsitellään syyskokoukselle tulevat asiat ja päätetään pikkujoulusta ym. 
Jos haluat tuoda jonkin seuraa koskevan asian hallituksen käsittelyyn, ota yhteyttä Aatokseen tai Keijoon. (ks. yhteystiedot) Tervetuloa

Kesäkeittiö rakenteella. Kuva 24.10.2020 talkoista

Talkoot

Kesäkeittiötä on rakenettu syksyn aikana. Talkootjatkuu taas 31.10.2020 KLO 09.00 Joutenlahdessa. Jos olet joutavana ja kaipaat puuhastelua niin tervetuloa. Tehdään kesäkeittiöön ulkovuorausta ym ympäristön puhdistusta.
Lisätietoja: Aatokselta.

Kalastusvälineet mukaan kotimaan syyslomakohteisiin suunnatessa

Syksy on vapaa-ajankalastuksen juhla-aikaa. Suomi on täynnä upeita kalastuskohteita ja monien matkailukohteiden läheltä löytyy hyviä ottipaikkoja. Suomen Vapaa-ajankalastajat (SVK) kannustaa suomalaisia pakkaamaan kalastusvälineet mukaan kotimaan syyslomakohteisiin suunnatessa.

Syksyn edetessä ja vesien viipyillen viiletessä kolme tärkeintä petokalaamme hauki, kuha ja ahven tankkaavat ravintoa tulevaa talvea varten ja ovat erityisen ahneita tarttumaan vieheeseen. Vapaa-ajankalastukselle otollisia vesistöjä löytyy laajasti koko Suomen mitalta aina Saaristomereltä Lappiin ja Itä-Suomen erämaista läntisille merialueille.

Vaikka tänä syksynä ulkomaille matkustaminen jää useimmilta väliin, on mieleenpainuvia elämyksiä mahdollista löytää myös kotimaasta ja ilman ihmisruuhkia. Syyslomaa suunniteltaessa kannattaa pakata virvelit matkaan sekä tutustua SVK:n nettisivuilta löytyviin Laatuapaja-kohteisiin. Vaikka kalastus ei olisi perheen syysloman ainoa tarkoitus, kalastusretken voi hyvin tehdä vaikkapa yhtenä päivänä. ?Suomen matkailukohteiden lähistöltä löytyy lukemattomia kiinnostavia vesiä myös kalastukseen. Vaarana voi vain olla, että nälkä kasvaa syödessä ja kalavesille suunnataankin useampana päivänä kalastuskärpäsen puraistessa?, sanoo silmää vinkaten SVK:n toiminnanjohtaja *Olli Saari*.

Laatuapajiin ja muihin kalastuspaikkoihin Suomesta voi tutustua osoitteessa www.vapaa-ajankalastaja.fi/kalastuspaikat. Syksyn kalastuspaikkoja ovat upeat järvemme sekä pitkä rannikko, virtavesissä kalastaminen on sen sijaan lähtökohtaisesti kiellettyä vaelluskalojen kudun turvaamiseksi.

Myös syyslomalaisten on syytä muistaa, että jokaisen 18-64-vuotiaan tulee kalastaakseen suorittaa kalastonhoitomaksu, jos harrastaa muuta kalastusta kuin onkimista, pilkkimistä tai silakan litkaamista. Maksu on henkilökohtainen ja se on maksettava ennen kalastuksen aloittamista. Kalastonhoitomaksu on 45 euroa / kalenterivuosi tai 15 euroa / 7 vuorokautta tai 6 euroa / vuorokausi.

Vuonna 2020 SVK viettää 20-vuotisjuhlaansa. Tavoitteenamme on, että vuonna 2020 koko Suomi kalastaa yhdessä! #suomikalastaa2020 www.vapaa-ajankalastaja.fi/juhlavuosi

*Lisätietoja:*toiminnanjohtaja Olli Saari p. 050 339 4660, olli.saari@vapaa-ajankalastaja.fi tiedottaja Jaana Vetikko p. 050 525 7806, jaana.vetikko@vapaa-ajankalastaja.fi

sääntömääräinen kevätkokous 23.9.2020 Joutenlahti

Kokouksessa palkittiin vuosia täyttänyt Sirkka Kinnunen, joka kuuluu yhdistyksen hallitukseen ja on aktiivinen vapaa-ajan kalastaja

Saramojoki vapautetaan luonnolliseksi jokireitiksi – PKS purkaa Louhikosken voimalaitoksen

Ajankohtaista

Seuran jäsenillä hyvä menestys Pohjois-Karjalan Vapaa-ajankalastajapiirin onkicup kisoissa. Ks. kilpailu ym. muu toim. Seura Onnitelee kilpailijoita.

Talkoita on pidetty seuran mökillä Kunnasniemessä. Kesäkeittiön pohja on saatu valettua siitä kuvia kohdassa valokuvia ja juttuja.

Osa seuramme jäsenistä on varmaan kesän aikana kerinyt käymään kalassakin. Olisi hieno asia jos lähettäisitte valokuvia ja kalajuttuja seuran sähköpostiin
pk-urheilukalastajat@gmail.com niin julkaistaan täällä seuran nettisivuilla. 

 Kaikkien alaikäisten ilmainen kalastuspäivä eli Vapapäivä järjestetään 5.9.2020 ympäri Suomea. Siitä löytyy juttua selaamalla nettisivuja alaspäin.

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö (SVK) viettää juhlavuottaan ja kannustaa kaikkia suomalaisia kalastamaan yhdessä. 12 kaupungissa järjestetään elokuun 29. ja 30. päivä perheystävällisiä Suomi onkii -tapahtumia, joissa tuodaan monipuolisesti esille onginnan iloa, viihdytään Fisuun-kätköjä bongaillen sekä jaetaan ämpäreiden sijaan perheille ilmaisia onkilaitteita. Päätapahtumaa vietetään Lappeenrannan Satamatorilla elokuun 30. päivä Etelä-Karjalan Vapaa-ajankalastajien johdolla.
Suomi onkii -tapahtumat ovat osa Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestön 20-vuotisjuhlakokonaisuutta. Juhlavuosi näkyy eri puolella Suomea perheystävällisin kalastustapahtumin, tempauksin, haastein ja kampanjoin. Juhlavuotta ovat toteuttamassa omalla toiminnallaan vuoden mittaan kaikki 13 vapaa-ajankalastajapiiriä seuroineen ympäri Suomen. Juhlavuoden aikana kannustetaan kaikkia, erityisesti perheitä, kaveriporukoita ja organisaatioita yhdessä tutustumaan iloa, elämyksiä ja hyvinvointia tuovaan kalastusharrastukseen. Tapahtumia rahoittaa maa- ja metsätalousministeriö kalastonhoitomaksuvaroista.

Suomi onkii -tapahtumat lauantaina 29.8.:

 *KAJAANI la 29.8. Hoikanlampi klo 10-14. Järj. Kainuun Vapaa-ajankalastajat, Metsähallitus. Lisätiedot Matti Kulju, 050 369 7667. Livelähetys Kajaanista Fisuun -Facebook-sivulla klo 12.
*KEMI la 29.8. Veitsiluodon kalapaikka klo 10-13. Järjestäjä: Veitsiluodon Kalamiehet ry, Lapin Vapaa-ajankalastajat, SVK. Lisätiedot: Petter Nissén 0500 440 923.
*LAHTI la 29.8. Pikku-Vesijärven puisto, klo 10-14. Järj. Kaakkois-Suomen Vapaa-ajankalastajapiiri. Lisätiedot Veikko Karinkanta, 040 132 5774. Livelähetys Lahdesta Fisuun -Facebook-sivulla klo 13.
*MIKKELI la 29.8. Saksalan veneranta/ laiturit, klo 10-14. Järj. alueen kalastusseurat, SVK. Lisätiedot Aki Hirvonen 040 838 8719. Livelähetys Mikkelistä Fisuun -Facebook-sivulla klo 11. *RAUMA 29.8. Rauman Kanaali, Laivurinpolku klo 10-14. Järj. Saarenkiertäjät, Rauman Seudun Urheilukalastajat, Lounais-Suomen Vapaa-ajankalastajat. Lisätiedot Ossi Siivonen, p. 0400 501 116.
*VARKAUS la 29.8. Hertunrannan rantatori klo 11-15. Järj. Etelä-Savon Vapaa-ajankalastajat, VaPa Varkaus ry. Lisätiedot Tapani Kurki 0400 613 510.
*VIITASAARI la 29.8. Viitasaaren ABC, klo 11-15. Järj. Keski-Suomen Vapaa-ajankalastajat. Lisätiedot Mikko Niskanen, 040 552 5739.

Suomi onkii -tapahtumat su 30.8:
LAPPEENRANTA su 30.8. Valtakunnallinen päätapahtuma, Lappeenrannan Satamatori klo 12-16. Järj. Etelä-Karjalan Vapaa-ajankalastajat, Lappeenrannan Urheilukalastajat. Lisätiedot Pekka Turunen, 0400 633 263. Livelähetys Lappeenrannasta Fisuun -Facebook-sivulla klo 12.
*HELSINKI su 30.8. Vanhankaupunginkosken suvannon länsirannan laituri, klo 12-16. Järjestäjänä Etelä-Suomen Vapaa-ajankalastajat. Lisätiedot Seppo Karhu, 045 880 9000. Livelähetys Helsingistä Fisuun -Facebook-sivulla klo 14.
*LEMPÄÄLÄ 30.8. Suomi onkii -tapahtuma, Lempäälän kanava, klo 12-16. Järjestää Hämeen Vapaa-ajankalastajapiiri. Lisätiedot Jyri Haapanen, p. 045 169 3977. Livelähetys Fisuun -Facebook-sivulla klo 13.
*TURKU su 30.8. Suomi onkii -tapahtuma, Tuomiokirkonpuisto, klo 12-15. Järj. Lounais-Suomen Vapaa-ajankalastajat. Lisätiedot Jarmo Niitynperä, p. 040 542 7057. *YLIVIESKA su 30.8. klo 11-15 Kiviojantie 16, Ylivieska. Järj. Pohjois-Pohjanmaan Vapaa-ajankalastajapiiri, Vieskan Vapakalastajat. Lisätiedot Elisa Saarela, p. 044 047 8601

Välillä näitä kalavehkeitä pitää huoltaa, kuten perämoottoria ym. Kuopiossa toimii Voimakone, joka tarjoa myös vanhempiin koneisiin korjaussarjoja ym. Palvelu on hyvää ja toimitus nopeaa. Suosittelen. Youtuben puolelta löytyy Marko Immonen joka antaa hyviä vinkkejä perämoottoreiden ja veneen huoltoon ym. Kannataa käydä katsomassa.

Seuran hallitus kokousta taas kohta, jos haluat tuoda jonkin seuraa koskevan asian hallituksen käsittelyyn, ota yhteyttä Aatokseen tai Keijoon. 
Hyvää kesän jatkoa kaikille ja kireitä siimoja

Sääntömääräinen kevätkokous 23.9.2020

Korona epidemiasta johtuen on yhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous siiretty  keväältä pidettäväksi syksyyn.  kokous pidetään 23.9.2020 klo 18.00 Joutenlahdessa. 
Kokouksessa käsitellään viime vuoden toimintakertomus ja tilit sekä muut ajankohtaiset asiat.  Tervetuloa keskustelemaan. 
Kahvi tarjoilu. 
T. PK-Uk.n hallitus  (11.8.2020)

27.8.2020 Hallituksen kokous

Seuran hallituksen kokous pidetään 27.8 klo 17.00 Kubluksella
Käsitellään : Ajankohtaiset asiat.

Seuran mökki / talkoot

Seuran mökki Kunnasniemessä on varattu:

30.7-2.8.2020 Yksitystilaisuus, ei talkoita
7.8.2020 Pohjois- Karjalan Vapaa-ajankalastaja piirin vuosikokous
18-20.9.2020 talkoot
25-27.9.2020 Yksityistilaisuus, ei talkoita

Talkoista ym asioista, ota yhteyttä Aatokseen. 

Hallituksen kokous

Seuran hallituksen kokous pidetään torstaina 23.07.2020 klo 17.00 Kubluksella.
Jos haluat tuoda jonkin asian seuran hallituksen käsittelyyn ota yhteyttä hallituksen jäseniin. Ks. yhteystiedot. 

Huom. vaihtunut paikka

Piirin onki-cup, ensimmäinen kisa, pidetään Kivisalmen kanavassa Rääkkylässä (Ukonlahti, eli kanavan pohjoinen puoli, opastus n. 2.5km Kivisalmen sillasta pohjoiseen) 5.7. klo 10:00-14:00. Arvonta n. 09:00, buffetti. Rauhoitus 8vrk.
ks. kilpailu ja muu toim.

Pohjois- Karjalan Urheilukalastajat ry toivottaa kaikille hyvää Juhannusta 2020

Mökkiläisen kalastusinfo

Suomen kesä on nyt kauneimillaan. Moni suuntaakin matkansa mökille ja kalaan. 
Svk on tehnyt vähemmän kalastusta harrastavalle hyvän infopaketin, joka kanattaa käydä lukemassa.  https://www.vapaa-ajankalastaja.fi/mokkilaisen-kalastustavat/

Uusi Kalastajan kuuma linja ratkoo kansalaisten kalastuspulmia

– Tutkimus: Harrastuksen esteenä myös tiedon puute

Mitä olet aina halunnut tietää kalastuksesta, mutta et ole kehdannut kysyä? Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestön kalatalousasiantuntijoiden uusi puhelinpalvelu vastaa kesällä kalastusharrastajien kysymyksiin. Tuoreen kyselytutkimuksen mukaan moni haluaisi kalastaa enemmän, mutta harrastusta voi estää esimerkiksi tiedon puute.

Miten mato laitetaan koukkuun? Onko vavalla väliä, entä mitä siiman päähän? Kelpaisivatko vinkit vetouisteluun tai vertikaalijigaukseen? Etsitkö tienoon parasta kalapaikkaa – aprikoitko, kuinka lähellä toisen mökkirantaa saa kalastaa?

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö avaa torstaina 11.6. maksuttoman "Kalastajan kuuma linja" -palvelun, jossa järjestön kalatalousasiantuntijat vastaavat kaikkiin kalastuksen harrastajien ja sellaiseksi haluavien kysymyksiin. Asiantuntijat tavoittaa 6. elokuuta asti tiistaisin ja/tai torstaisin klo 15–17 puhelimitse soittamalla, tekstiviestillä tai WhatsApp-viestillä.
Tiedottaja Jaana Vetikko kertoo, että järjestön asiantuntijoilta ympäri Suomea voi kysyä mitä vain kalastuksen eri muodoista kalankäsittelyyn. He opastavat myös esimerkiksi ympäristö- ja vastuullisuuskysymyksissä.

– Haluamme auttaa niin aloittelijoita kuin pro-kalastajiakin Uudeltamaalta Lappiin. Toivomme, että meihin otetaan yhteyttä matalalla kynnyksellä. Monelle tulee esimerkiksi yllätyksenä, miten mato kannattaa laittaa koukkuun. Toisin kuin usein ajatellaan, koukku pitää jättää näkyviin, jotta kala jää helpommin kiinni siihen. Tyhmiä kysymyksiä ei olekaan, ja meiltä saa luotettavan vastauksen, Vetikko kannustaa.

Suomessa on hieman alle 1,6 miljoonaa vapaa-ajankalastajaa – lähes joka kolmas suomalainen harrastaa jo kalastusta. Kalastonhoitomaksuja lunastettiin keväällä aiempaa reippaammin, ja myös järjestön teettämän tuoreen kyselytutkimuksen mukaan korona-aika on lisännyt suomalaisten kalastusintoa. Vetikko iloitsee siitä, että tutkimuksen mukaan lähes 60 prosenttia suomalaisista haluaisi kalastaa nykyistä enemmän. Harrastusta voi kuitenkin estää esimerkiksi tiedon puute.

– Noin joka viides kyselyyn vastanneista kertoi kalastamisen esteeksi sen, että ei tiedä, missä hyviä kalapaikkoja olisi. Tietoa kaivataan myös siitä, miten, milloin ja missä ylipäänsä voi kalastaa sekä siitä, miten kala käsitellään ja valmistetaan ruuaksi. Tähän huutoon haluamme vastata.

Kalastajan kuuma linja palvelee 11.6.–6.8. tiistaisin ja/tai torstaisin klo 15–17 seuraavissa numeroissa:

11.6. Häme Janne Rautanen 0400 946 96
18.6. Lappi Petter Nissén 0500 440 923 (myös ruotsiksi)
25.6. Kaakkois-Suomi Marcus Wikström 045 110 2126 (myös ruotsiksi)
30.6. Pohjanmaa Juha Ojaharju 045 113 3050
2.7. Lounais-Suomi Janne Antila 045 630 4280
9.7. Etelä-Suomi Marcus Wikström 045 110 2126 (myös ruotsiksi)
21.7. Keski-Suomi Juha Ojaharju 045 113 3050
23.7. Etelä-Karjala Janne Tarkiainen 044 547 9116
23.7. Pohjois-Karjala Janne Tarkiainen 044 547 9116
30.7. Pohjois-Savo Janne Tarkiainen 044 547 9116
30.7. Etelä-Savo Janne Tarkiainen 044 547 9116
6.8. Kainuu Petter Nissén 0500 440 923 (myös ruotsiksi)
6.8. Pohjois-Pohjanmaa Petter Nissén 0500 440 923 (myös ruotsiksi)

Tietoa kyselytutkimuksesta:

SynoInternational suoritti Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestön tilaaman kyselytutkimuksen huhti-toukokuussa 2020. Kyselyyn vastasi 1 007 henkilöä, ja vastaajien ikähaarukka oli 18–80 vuotta. Kyselytutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa vapaa-ajankalastukseen liittyviä tapoja, mielipiteitä ja asenteita.

Tietoa julkaisijasta:

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö (SVK) on maamme suurin vapaa-ajankalastajien järjestö, joka edistää vapaa-ajankalastajien kalastusmahdollisuuksia sekä neuvoo järjestäytyneitä ja järjestäytymättömiä vapaa-ajankalastajia kestävän käytön mukaisessa kalastuksessa. Järjestön 13 vapaa-ajankalastajapiirin 490 seurassa toimii yhteensä noin 36 000 kalastuksen harrastajaa.

Vuonna 2020 järjestö viettää 20-vuotisjuhlaansa. Juhlavuosi näkyy pitkin vuotta eri puolella Suomea tapahtumin, tempauksin ja haastein. Tavoitteenamme on, että vuonna 2020 koko Suomi kalastaa yhdessä!
Lue lisää:

Pohjois-Karjalan Urheilukalastajat ry on Suomen Vapaa-ajankalastajien jäsenjärjestö
Tervetuloa mukaan toimintaa.
Jäseneksi pääset kohdasta liity jäseneksi ja täyttämällä yhteistietosi, niin otamme sinuun yhteyttä.

Kilpailutoimintaa kesällä ja syksyllä 2020

Seuraavat kisat on peruttu/siirretty vuoteen 2021:
Viehekalastuksen SM,
SM-soutu-uistelu,
SM-heittouistelu,
SVK:n vetouistelumestaruus,
SM-onki sekä SVK:n onkimaajoukkueiden karsintakilpailut vuoden 2021 joukkueisiin.

Katso tarkemmin kohdasta kilpailu ja muu toiminta:
Kutsu SM-veneongintaan
Nuorten SM-toimintakilpailu
Kutsu SM-kilpaonkeen
Kutsu SM-laituripilkkiin
Epävirallinen MM-tuulastus ja SM-tuulastus
SM-perhokisoja 2020:

SVK käynnistää 1.6.2020 kesäkampanjan #kaveritkalassa

Kampanja lanseerataan Radio Suomipopilla Aamulypsy-ohjelmassa heti kesäkuun alussa 1.-7.6.2020.
"Kesällä 2020 koko Suomi on #kaveritkalassa. Olemme mukana, tule sinäkin! Osallistukaa kilpailuun http://www.vapaa-ajankalastaja.fi/kaveritkalassa/

Kampanja ja siihen liittyvä kilpailu kestävät koko kesän 1.6.-14.8.2020.

Jos kaipaat uusia kalakavereita, meiltä seurasta niitä löytää! Ota yhteyttä ja liity mukaan toimintaan.

Päivitetty ohjeistus koskien kalastusharrastustoiminnan järjestämistä

Valtioneuvoston päätöksiä ja ohjeita

Osana Suomen hallituksen hybridistrategiaa koronarajoituksien asteittaisesta purkamisesta, ovat alle 50 hengen yleisötilaisuudet ja kokoukset sallittuja 1.6. alkaen. Tapahtumajärjestäjä vastaa tapahtuman toteuttamisesta siten, ettei koronavirukseen liittyvä tautililanne pahene. Kaikki yli 500 hengen yleisötilaisuudet ovat kiellettyjä heinäkuun loppuun saakka. Tilanne arvioidaan uudelleen kesäkuun loppuun mennessä.

50 hengen kokoontumisrajoitusta sovelletaan julkisten kokoontumisten lisäksi (suositukseen perustuvana toimintaohjeena) myös yksityisen ja kolmannen sektorin järjestämissä tilaisuuksissa, kulttuuri-, harraste-, liikunta- ja urheilutapahtumissa sekä uskonnollisissa tilaisuuksissa.

Valtioneuvoston 6.5.2020 antaman periaatepäätöksen mukaan voidaan erityisjärjestelyin järjestää yli 50 henkilön yleisötilaisuuksia sisätiloissa ja alueellisesti rajatuissa ulkotiloissa, jos turvallisuus voidaan varmistaa asiakasmäärien rajaamisen, turvaetäisyyksien ja hygieniaohjeistuksen avulla. Liitteenä olevan THL:n ja opetus- ja kulttuuriministeriön ohjeen tarkoitus on tukea yleisötilaisuuksien, yleisten kokousten ja kokoontumisten järjestämistä sisätiloissa ja alueellisesti rajatuissa ulkotiloissa turvallisesti koronaepidemian aikana. Ohjetta noudattamalla voidaan estää tartuntoja ja vähentää altistuneiden määrää.

Yli 70-vuotiaiden suositellaan edelleen välttävän fyysisiä kontakteja mahdollisuuksien mukaan. Valtioneuvosto korostaa riskiryhmään kuuluvien omaa harkintaa toimintaohjetta noudatettaessa.

SVK:n hallituksen suositukset kalastuskilpailuiden ja muiden tilaisuuksien järjestäjille

SVK:n hallitus suosittelee seuroille ja piireille tarkkaa harkintaa kesän kilpailujen järjestämisen suhteen. Esimerkiksi suurimmat SM-tason kilpailut on siirretty ensi vuoteen. Ne olisivat keränneet eri puolelta Suomea runsaasti kalastajia koolle yhteen paikkaan ja lisäksi järjestäjinä tai osallistujina olisi ollut myös paljon riskiryhmiin kuuluvia. Kilpailumuodosta riippuen ei koronapandemian edellyttämien ohjeiden toteuttaminen ole kilpailujärjestäjille helposti toteutettavissa.

Kalastuskilpailut ja muut kalastustapahtumat ovat yleisötilaisuuksia, joihin sovelletaan 50 hengen kokoontumisrajoitusta. Kuitenkin annettuja ohjeita noudattaen, voivat seurat ja piirit järjestää myös 50-500 hengen tilaisuuksia. SVK:n hallitus muistuttaa, että järjestäjien on huolehdittava asianmukaisista ja ohjeistuksien vaatimista hygieniatoimenpiteistä ja vain terveenä saa tilaisuuksiin osallistua. Riskiryhmäläiset, mukaan lukien yli 70-vuotiaat, voivat osallistua tilaisuuksiin oman harkintansa mukaan.

Kilpailussa ja muissa tilaisuuksissa noudatettavia ohjeita

Ohjeet THL:n ja opetus- ja kulttuuriministeriön 14.5. julkaiseman ohjeen (liitteenä) mukaisesti.
- Riittävä turvaväli sekä osallistujien että kilpailujärjestäjien kesken, 2 metriä, myös punnituksessa, palkintojen jaossa, kilpailukeskuksessa yms.
- Ei kättelyitä, poskisuudelmia ja halauksia tervehdittäessä, palkintojen jaossa yms.
- Varataan kilpailukeskukseen käsienpesumahdollisuus saippualla tai käsidesiä sekä järjestäjien että kilpailijoiden käyttöön.
- Varataan kilpailukeskukseen nenäliinoja tai muuta soveltuvaa paperia sekä järjestäjien että kilpailijoiden käyttöön.
- Kukin riskiryhmäläinen käyttää omaa harkintaansa ja noudattaa annettuja toimintaohjeita. Seurojen ja piirien ei tule kannustaa riskiryhmiin kuuluvia rikkomaan ohjetta. THL: ”Riskiryhmään kuuluvien suositellaan välttämään lähikontakteja, eikä yleisötilaisuuksiin, yleisiin kokoontumisiin tai julkisissa tiloissa järjestettävään toimintaan osallistumista voida siten suositella. Jos osallistuminen on välttämätöntä, tulee noudattaa turvaetäisyyksiä ja hygieniasuosituksia.”
- Kilpailuihin lähdetään vain terveenä. Jos tunnet itsesi yhtään kipeäksi, olet karanteenissa lähipiirissä todetun/epäillyn tartunnan takia, tai perheessäsi sairastetaan, jää kotiin.
- Kilpailuihin kuljetaan ensisijaisesti omalla autolla yksin tai oman perhekunnan kesken (tai pyörällä tms).
- Jos tilaisuuteen osallistuneella todetaan koronavirustartunta tulisi tartunnanjäljityksen helpottamiseksi tilaisuuksien ja tapahtumien järjestäjillä mahdollisuuksien mukaan ja muun lainsäädännön edellytyksin olla tiedot osallistuneista henkilöistä.
- Kilpailuja koskevia tarkempia ohjeita ja suosituksia on julkaistu SVK:n nettisivuilla https://www.vapaa-ajankalastaja.fi/covid19ohje/

Kesän kalastuskilpailut

Kaikki kansainväliset kalastuskilpailut on peruttu vuodelta 2020. Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestön (SVK) hallitus on tehnyt seuraavia päätöksiä koskien alkavan kesän kansallisia kilpailuitaan

Vuodelle 2021 siirtyvät kilpailut:
- Viehekalastuksen SM
- SM-soutu-uistelu
- SM-heittouistelu
- SVK:n mestaruusvetouistelu
- SM-perho naiset
- SM-perho masters
- SM-onki
- Perhokalastuksen SM-finaali
- SM-perhonsidontakilpailu
- SM-feeder
- Onkimaajoukkueiden loppukarsinnat

Vuonna 2020 järjestettävät kilpailut, mikäli koronapandemian pahentuminen sitä ei estä:
- SM-Veneonki 15.8.
- Nuorten SM-toimintakilpailu 15.-16.8.
- SM-Kilpaonki 22.-23.8. (huom. muuttunut ajankohta)
- SM-Laituripilkki 13.9.
- SM-perho kuoret 19.9.
- SM-perho kelluntarengas 20.9. (huom. muuttunut ajankohta)
- Perhokalastuksen SM-joukkuekilpailu, pvm. avoin
- Epävir. MM-tuulastus 25.9.
- SM-tuulastus 26.9.

Talkoot jatkuu

Seuran mökillä riittää tekemistä ja talkoolaisia tarvitaan. Talkoot käynnistyvät taas kesäkuussa, kun rajoitukset helpottuvat kokoontumisien suhteen.
Talkoita pidetään lauantaisin alkaen klo 09.00 kesästä syksyyn, poislukien juhannus.
Talkoista ym lisätietoja Aatokselta. (ks yhteystiedot)

12.6.2020 hallituksen kokous

Seuran hallituksen kokous pidetään perjantaina 12.6.2020 klo 18.00
Paikka : Seuran mökki Joutenlahdessa. 
Käsitellään: Ajankohtaiset asiat ja kevätkokoukselle tulevat asiat.

Jos haluat joitakin asioita seuran hallituksen käsittelyyn, ota yhteyttä Aatokseen tai Keijoon. Katso yhteystiedot.

Vapapäivä-kalastustapahtuma järjestetään 5. syyskuuta

Kaikkien alaikäisten ilmainen kalastuspäivä eli Vapapäivä järjestetään syksyllä, jos kokoontumiset ovat tuolloin turvallisia. Vapapäivän uusi aika on lauantai 5. syyskuuta. Vapapäivä kerää vuosittain yli tuhat lasta ja nuorta Metsähallituksen kalastuskohteille eri puolilla Suomea

Alun perin tapahtuma oli tarkoitus järjestää perinteisesti kesäkuussa kesäloman alkamisen kunniaksi. Poikkeusolojen vuoksi tapahtuma järjestetään nyt syyskuussa koulujen alkamisen kunniaksi.

Vapapäivän järjestävät Metsähallitus ja Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö SVK.

Uusi aika sopii hyvin Vapapäivä-perinteeseen. Tapahtuma on ennen järjestetty koulujen päättymistä seuraavana lauantaina. Nyt useat valmistujaiset on siirretty edeltävälle viikonlopulle ensi syksynä

Vapapäivä alkaa ohjatuilla kohteilla kello 10. Muilla Vapapäivän kohteilla alaikäiset voivat kalastaa huoltajan kanssa koko päivän ilmaiseksi, kun ilmoittavat nimensä, huoltajan nimen ja kohteen sähköpostitse osoitteeseen vapapaiva@metsa.fi

Kaikille oma uistin

Vapapäivä lanseeraa tänä syksynä nimikkouistimen. Vapapäivä-uistimen on valmistanut Kuusamon Uistin. Vapapäivä-uistinta ei myydä kaupoissa. Sen voi saada omakseen vain osallistumalla ilmaiseen Vapapäivä-tapahtumaan.

Lue lisää Vapapäivästä (Eräluvat.fi/vapapäivä)
https://tiedotteet.metsa.fi/go/1225382-825922-63245037

*Lisätietoja*

Viestintäpäällikkö Aku Ahlholm, Metsähallitus Eräpalvelut, 040 4814890, etunimi.sukunimi@vapaa-ajankalastaja.fi

Kalatalousasiantuntija Janne Rautanen, Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö, 0400 946968, etunimi.sukunimi@vapaa-ajankalastaja.fi

VALTAKUNNALLINEN PERHELEIRI MANAMANSALOSSA 21. – 23.8.2020

 ILMOITTAUDU MUKAAN 31.7. MENNESSÄ OSOITTEESSA http://www.fisuun.fi/tulevia-kalastustapahtumia
LISÄTIETOJA: Matti Kulju 050 369 7667 / matti.kulju@vapaa-ajankalastaja.fi
LEIRIMAKSU: 50€ aikuisilta, 30€ nuorilta alle 15v. (kalastusseuraan kuulumattomille 5€ kalliimpi)
LEIRIMAKSU SISÄLTÄÄ MAJOITUKSEN, SAUNAN, MANAMANSALON KALASTUSLUVAT, RUOKAILUT SEKÄ MONIPUOLISEN OHJELMAN. LEIRILLE VOIVAT OSALLISTUA KAIKKI KALASTUKSESTA KIINNOSTUNEET PERHEET. MAJOITUS MANAMANSALON LEIRINTÄALUEEN 4 HENGEN (B4) MÖKEISSÄ (http://www.manamansalo.fi/wp-content/uploads/2017/02/Kuvat-B4-m%C3%B6kki-netti.pdf). Manamansalo on todellinen kalastajan helmi. Oulujärven kala-apajat houkuttelevat monipuolisuudellaan, jonne pääsemme kalastamaan veneistä pitäen. Manamansalon kalastusalueeseen kuuluu viisi kirkaspohjaista suppalampea, joissa on luonnonkantaista siikaa, haukea ja ahventa. Lisäksi istutetaan säännöllisesti onkikokoista kirjolohta. Ihan vaan varmuuden vuoksi. Kalastajille alue tarjoaa lähestulkoon rajattomasti mahdollisuuksia.
TERVETULOA MANAMANSALON MAISEMIIN VIETTÄMÄÄN LAATUAIKAA KALASTUKSEN PARISSA! Hinta SVK:n jäsenille 30€/50€€ / Ei jäsenille 35€/55€€

Ilmoittautumaan pääset tästä:

Vapapäivä uistin

Vapapäivä uistin

Fisuun valtakunnallinen nuorisoleiri 2020, Rautavaara, 06.07.2020 – 08.07.2020

SVK järjestää yhdessä Pohjois-Savon Vapaa-ajankalastajapiirin kanssa valtakunnallisen Fisuun- nuorten kalastusleirin Rautavaaralla Metsäkartanolla (http://www.metsakartano.com/) Leirillä majoitus tapahtuu 2 hengen huoneissa, omat liinavaatteet täytyy ottaa mukaan.
Leirillä kalastetaan veneestä sekä rannalta, askarrellaan ja opetellaan saaliin käsittelyä. Leirin hinta on SVK: n jäsenseurojen jäsenille 35 € ja ulkopuolisille 60 €. Hinta sisältää majoituksen, ruokailut, saunan, askartelumateriaalit sekä ohjatun kalastuksen. Ilmoittautumiset 6.6. mennessä ilmoittautumislomakkeen kautta. Leirille mahtuu 20 ensimmäiseksi ilmoittautunutta. Leiri on tarkoitettu ensisijaisesti 10-17-vuotiaille.
Lisätietoja:
http://www.fisuun.fi/tapahtuma/fisuun-valtakunnallinen-nuorisoleiri-2020-rautavaara-06-07-2020-08-07-2020?fbclid=IwAR1hY8HVnsmTxd1UUc-MD020lBqdWPqfCBCeo6wFT3Nr9TIhJyxAiH-udZg

Osallistu vapaa-ajankalastajien haasteeseen: Ongelle! lauantaina 23.5.2020

Osallistu vapaa-ajankalastajien haasteeseen: Ongelle! lauantaina 23.5. Suomen Vapaa-ajankalastajat haastavat Ongelle! lauantaina 23. toukokuuta ja tutustumaan oman asuinympäristön lähikalastuspaikkoihin. Onkiminen kuuluu jokamiehenoikeuksiin, eikä tarvitse erillisiä lupia. Se on näin ollen helppo tapa tutustua kalastusharrastukseen. Mukava oma, oman perheen tai pienen kaveriporukan onkipäivä syntyy ensisijaisesti iloisesta mielestä, jonka hyvä paikkavalinta, kunnossa olevat varusteet sekä mieluisat eväät kruunaavat.

Tavallinen onkivapa on mainio ja varmatoiminen ensimmäinen kalastusväline, jonka voi helposti hankkia isommista marketeista tai kalastustarvikeliikkeistä. Vavan kärkeen kiinnitetään onkilaite, eli kohon, siiman, painon ja koukun muodostama kokonaisuus. Älä käytä tai osta perinteistä puna-valkokoholla varustettua onkilaitetta. Valitse mieluimmin moderni onkilaite, jossa on sulavalinjainen koho, hieman ohuempi siima, riittävästi painoja sekä sopivan pieni ja terävä koukku. Tällaisella onkilaitteella saat paremmin kalaa ja onkiminen sujuu mukavasti.

Hyviä onkipaikkoja ovat ympäristöstään erottuvat alueet. Tällaisia ovat esimerkiksi silta-aukot ja niiden läheisyydet, laiturit, ruovikkojen ja kaislikoiden reunat sekä muuta aluetta hieman syvemmät tai matalammat kohdat. Älä piilota koukun kärkeä syötin sisään, vaan jätä se näkyviin. Näin kala tarttuu paremmin kiinni, kun koukun kärjen ei tarvitse ensin lävistää syöttiä.

Pienten lasten kanssa ongelle suunnatessa aikuisen tulee jättää oma kalastuksensa vähemmälle ja keskittyä lapsen opastamiseen, kannustamiseen ja viihdyttämiseen. Aikuisen tehtävä on antaa kiitosta ja kehuja. Kalaan lähdetään lasten ehdoilla, ilman pakkoa ja riittävän lyhyeksi ajaksi. Ensimmäiselle kalastusreissulle puoli tuntia on sopiva pituus. Kun lapsi kyllästyy, on aika lähteä pois. Näin säilytetään ”kalastamisen nälkä”. Aikuisen on hyvä muistaa, että pienikin saalis on iloitsemisen arvoinen.

Jaa omat onkitunnelmasi somessa #suomionkii #suomikalastaa2020 #vapaa_ajankalastajat

SVK muistuttaa koronapandemian aikaisista vastuullisen kalastajan askelmerkeistä:
* Lähde kalaan vain terveenä. Jos tunnet itsesi yhtään kipeäksi, tai perheessäsi sairastetaan, jää kotiin.
* Kalasta nyt asuinalueesi lähivesillä tai mökillä. Matkustamisen aika on myöhemmin. * Kalasta yksin tai perheen kera ja muista pitää turvaväli muihin ulkoilijoihin ja kalastajiin, vähintään kaksi metriä
* Muista aina alamitat ja ota vain sen verran kaloja kuin tarvitset.
* Älä roskaa vaan muista: mitä luontoon viet, sen sieltä myös pois tuot.

Lisätietoja: tiedottaja Jaana Vetikko p. 050 5257806, jaana.vetikko@vapaa-ajankalastaja.fi kalatalousasiantuntija Juha Ojaharju, puh. 045 113 3050, juha.ojaharju@vapaa-ajankalastaja.fi

Kalastuskilpailuihin liittyvä tutkimus, kaikki kilpailijat mukaan!

Jos olette viimeisen kahden vuoden aikana osallistuneet yhteen tai useampaan pilkki-, laituripilkki-, onki-, vetouistelu-, heittokalastus- tai perhokalastuskilpailuun, toivomme että kävisitte vastaamassa alla olevasta linkistä löytyvään Itä-Suomen yliopiston kyselytutkimukseen. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää kalastuskilpailutapahtuman arvoa ja elämyksellisyyttä kalastuskilpailuun osallistuvan näkökulmasta. Tutkimukseen osallistumalla autatte tutkijoita selvittämään kalastustapahtumien arvoa osana perinteistä ja muuttuvaa yhteiskuntaa.

Kyselyyn vastaamiseen kuluu aikaa vastauksista riippuen noin 2-10 minuuttia. Vastaajien kesken arvotaan 10 pientä yllätyspalkintoa. Arvonta suoritetaan kesäkuun aikana. Mikäli haluat osallistua arvontaan (ei ole pakollista), niin jätä yhteystietosi kyselyn lopussa. Itä-Suomen yliopisto kunnioittaa yksityisyyden suojaa ja käsittelemiensä henkilötietojen yksityisyyttä. Yliopisto sitoutuu tietosuojapolitiikassaan huolehtimaan käsittelemiensä henkilötietojen tietosuojasta ja tietoturvasta. Yliopisto noudattaa EU:n yleistä tietosuoja-asetusta, Suomen lainsäädäntöä sekä viranomaismääräyksiä ja -ohjeita.

Jaana Vetikko tiedottaja Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö
Vanha talvitie 2-6 A 11, 00580 Helsinki
puh. +358 50 525 7806 jaana.vetikko@vapaa-ajankalastaja.fi

Vapaa-ajankalastajapiireille ja kalastusseuroille 6.5.2020 Ohjeistusta koskien kalastusharrastustoimintaa

Johtuen pandemiaksi levinneestä koronaviruksesta Suomen hallitus on jo aiemmin linjannut, että kaikki yli 500 hengen yleisötilaisuudet perutaan heinäkuun loppuun saakka. Lisäksi hallitus on aiemmin linjannut yli kymmenen hengen tilaisuudet ja kokoontumiset kielletyiksi 31.5. saakka.
Kesäkuun alusta alkaen hallitus nostaa toistaiseksi kokoontumisrajoituksen 50 henkilöön. Tilanne arvioidaan uudelleen kesäkuun loppuun mennessä. Toukokuun 14. päivä varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa palataan lähiopetukseen. Myös ulkoharrastuspaikat avataan 14.5. alkaen kokoontumisrajoituksia noudattaen. Kesäkuun alusta alkaen urheilukilpailuja ja -sarjoja voidaan käynnistää erityisjärjestelyin. Kuntien nuoriso- ja kerhotilat on suljettu, ja lasten ja nuorten lähikontaktiin perustuva toiminta ja ohjaus sekä yksilö- ja työvalmennus on keskeytetty. Nuorisojärjestöjen ja muita nuorisotoimintaa järjestävien tahojen suositellaan toimivan samoin. Yli 70-vuotiaiden tulee Suomen hallituksen mukaan edelleen pysyä karanteenia vastaavissa olosuhteissa, erillään kontakteista muiden ihmisten kanssa, pois lukien kansanedustajat, valtiojohto ja kunnalliset luottamushenkilöt. Valtioneuvosto korostaa riskiryhmään kuuluvien omaa harkintaa toimintaohjetta noudatettaessa. Vierailut vanhusten ja muiden riskiryhmien asumispalveluyksiköissä on kielletty.

Kesän kalastuskilpailut

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestön hallitus odottaa Suomen hallituksen lähiaikoina lupaamia tarkennuksia ja ohjeita urheilukilpailujen erityisjärjestelyjä koskien ennen kuin se päättää tulevan kesän SM-tason kilpailuiden järjestämisestä, siirroista tai peruutuksista.
SVK:n uistelujaosto on järjestäjien hyväksynnällä siirtänyt jo vuodelle 2021 SM-heittokalastuskilpailun, SVK:n mestaruusvetouistelun sekä SM-soutu-uistelun. Niin ikään viehekalastuksen SM -kilpailu on siirretty pidettäväksi 18.-20.6.2021 Puruvedellä

SVK:n johtoryhmä suosittelee seuroilleen ja piireilleen tarkkaa harkintaa kesän kilpailujen järjestämisen suhteen. Alle 50 henkilön kilpailuja voidaan järjestää suositeltuja turvavälejä ja muita ohjeita noudattaen. Otattehan kilpailun järjestelyissä huomioon:
- Riittävä turvaväli sekä osallistujien että kilpailujärjestäjien kesken 2 metriä myös punnituksessa, palkintojen jaossa, kilpailukeskuksessa yms.
- Vältetään kättelyitä, poskisuudelmia ja halauksia tervehdittäessä, palkintojen jaossa yms.
- Varataan kilpailukeskukseen mahdollisuuksien mukaan käsienpesumahdollisuus saippualla tai käsidesiä sekä järjestäjien että kilpailijoiden käyttöön.

- Riskiryhmiin kuuluvat. Kukin riskiryhmäläinen käyttää omaa harkintaansa Valtioneuvoston toimintaohjetta noudatettaessa. Seurojen ja piirien ei tule kannustaa riskiryhmiin kuuluvia rikkomaan ohjetta.
- Kilpailuihin lähdetään vain terveenä. Jos tunnet itsesi yhtään kipeäksi, tai perheessäsi sairastetaan, jää kotiin.

Seurojen ja piirien sääntömääräiset kokoukset

Juuri vahvistetut korona-ajan poikkeuslait sallivat seurojen ja piirien etäkokouksien järjestämisen. Yhdistyslain muutos mahdollistaa kokouksen järjestämisen sähköisesti. Vaikka kokous järjestetään sähköisesti, tulee kokouskutsut hoitaa, kuten seuran/piirin säännöissä määrätään. Kokouksen voi järjestää etäkokousten pitoon tarkoitetuilla verkkokokoustyökaluilla, sähköpostitse tai kirjeitse. Kokouksen voi järjestää myös normaaliin tapaan kokoontumisrajoitukset, turvavälit ja hyvän hygienian huomioon ottaen. Uusi poikkeuslaki sallii sääntömääräisten kokousten pitämisen syyskuun 2020 loppuun mennessä.

Kerhoillat ja muu fyysistä läsnäoloa vaativa toiminta

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestön johtoryhmä suosittelee vapaa-ajankalastajapiireille ja kalastusseuroille kaiken fyysistä läsnäoloa sisätiloissa vaativan harrastustoiminnan, kuten nuorten kalakerhot, perhonsidontaillat, peruuttamista edelleen toistaiseksi. Jos toiminta on mahdollista toteuttaa etäyhteyksin, sitä suositellaan jatkettavaksi/käynnistettäväksi. Jos toiminta on mahdollista järjestää ulkona kokoontumisrajoituksia ja turvavälejä noudattaen, sitä suositellaan käynnistettäväksi oman harkinnan mukaan, kunhan järjestäjät eivät kuulu riskiryhmiin.

Kalastamaan omatoimisesti

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestön johtoryhmä kannustaa kaikkia omatoimisesti perheen ja ystävien kanssa hienon ja monipuolisen kalastusharrastuksen pariin.
Lanseerasimme keväällä sosiaalisessa mediassa mm. Kalalajiteemaiset haasteviikot (https://www.vapaa-ajankalastaja.fi/juhlavuosi/), jotka kannustavat meitä kaikkia kalastamaan omatoimisesti erityisesti lähivesistöissä. Toivomme seurojen kertovan mahdollisuuksien mukaan haasteviikoista jäsenilleen.

Ohjeita koronaviruksen torjumiseksi

Kalastamaan lähdetään ja tapahtumiin osallistutaan vain terveenä.
Jos perheessäsi sairastetaan, jää kotiin.
Vältetään kättelyitä, poskisuudelmia ja halauksia tervehdittäessä.
Ei osallistuta tai järjestetä yli 10 henkilön (31.5. saakka)/ 50 henkilön (1.6. alkaen) tilaisuuksia, ellei niihin ole mahdollisuutta osallistua etäyhteyksin.
Vältetään mahdollisuuksien mukaan lähikontakteja.
Huolehditaan hyvästä (käsi)hygieniasta, kuten:
- Pese käsiä vedellä ja saippualla ainakin 20 sekunnin ajan.
- Käytä kertakäyttöpyyhkeitä käsien kuivaamiseen yleisissä saniteettitiloissa.
Älä käytä yhteispyyhkeitä.
- Jos käsien peseminen ei ole mahdollista, käytä alkoholipitoista käsihuuhdetta.
- Pese kädet aina kotiin tullessasi, ennen ruokailua ja yskimisen, niistämisen sekä WC:ssä käynnin jälkeen.
- Älä koskettele käsilläsi silmiä, nenää tai suuta.
- Yski tai aivasta kertakäyttöiseen nenäliinaan, heitä se roskiin ja pese kädet.
- Yski tai aivasta hihaan, jos sinulla ei ole nenäliinaa. Vältä läheistä kosketusta henkilöön, jolla on hengitystieinfektio (flunssa). Jos kohdallasi koronavirusoireiden pääkriteerit täyttyvät ja epäilet itselläsi tartuntaa, ota yhteyttä oman alueesi terveyskeskuksen terveysneuvontaan puhelimitse.

https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/ajankohtaista/ajankohtaista-koronaviruksesta-covid-19?sc_src=email_4198766&sc_lid=304335829&sc_uid=XUtoQXvJRi&sc_llid=34168&sc_customer=1943661&utm_source=marketing_automation&utm_medium=email&utm_campaign=Korona_pv_tietoa_asiakkaille_03_2020_C

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestön johtoryhmä päivittää tätä ohjetta tarpeen mukaan noudattaen viranomaisten antamia määräyksiä, suosituksia ja ohjeita. Lisätietoja: tiedottaja Jaana Vetikko, jaana.vetikko@vapaa-ajankalastaja.fi, p. 050 525 7806

Nettisivuilla yli 10 000 kävijää

Seuran nettisivut tehtiin 3-vuotta sitten. Tarkoituksena oli saada jäsenillemme uusi viestitysväline seuran toiminnasta. Aikaisimpina vuosina vuosikokouksissa sai kuulla monta puheenvuoroa kun seura ei laita jäsenkirjeitä, eikä paljoa muutenkaan tiedota toiminnasta. Alkuun sivuja ei löytynyt google hakukoneesta ja moni etsikin niitä epätoivoisesti internetin ihmeellisestä maailmasta turhaan.  Nyt sivuilla (27.4.2020) On kävijämäärä ylittännyt 10 000 kävjän rajan. Tässä vaiheessa täytyy omasta ja edustamani seuran puolesta kiittää kaikkia sivuilla käviöitä. Se osoittaa, että tarvetta vastaavalle sivustolle on. Viimeisen kahden- kolmen viikon aikana käviöitä ollut noin 400 vierailijaa. Todella hienosti. 
Seuran kymmenestuhannes nettisivu kävijä luvattiin palkita, mutta sähköpostiin ei ollut ainakaan vielä kukaan ilmoittatunnut.  Joku konsulttitoimisto etelän maista etsii yhteistyökumppania ja lupas tarjota 10 miljoona, mutta ei me ymmäretä niin isojen rahojen päälle...
Nyt kun elämme vielä näissä poikkeusoloissa olisi hienoa jos lähettäisitte niitä kalajuttuja ja kuvia sekä kirpputorille myytävää julkaistavaksi, niin saadaan tehtyä sivuista vieläkin mielenkiintoisemmat.
Hyvää kesää kaikille, kestetään terveenä ja pidetään huolta toisistamme.

Lisää jäsenetuja

Seuramme kuuluu  Suomen vapaa-ajankalastajiin (SVK) ja jäsenenä olet oikeutettu myös näihin jäsenetuihin.
SVK JÄSENETU: -10% Seaboost.fi
Muistathan hyödyntää jäsenetusi. Seaboost Innovations tarjoaa ympäristöystävälliset tuotteet veneen huoltoon SVK:n jäsenille 10% alennuksella, kun tilaat ne suoraan yritykseltä. Lue lisää https://www.vapaa-ajankalastaja.fi/jasenedut/

Petokojen pyyntiin Ala Koitajoelle (uusi)

Alakoitajoen petokalapyynti on saanut jatkoa vuosille 2020-21. Teillä on mahdollisuus osallistua Alakoitajoella tapahtuvaan kalastukseen käytyänne koulutuksen. Koronasta johtuen emme järjestä tässä vaiheessa tapaamiskoulutuksia, vaan koulutus pidetään verkossa Skypessä. Seuraava koulutus järjestetään Skypessä 12.5.2020 klo 17:00-18:00. Koulutukseen osallistuminen on edellytyksenä kalastusluvan saamiselle Ala-Koitajoelle. Koulutuksessa ei opeteta hauen tai muiden kalojen pyyntiä (sen te osaatte) vaan käydään läpi alueen kalastussäännöt, kieltoalueet ja saaliin / tutkimusaineiston dokumentointi.
Koulutukseen ilmoittaudutaan alla olevan linkin kautta:

Ilmoittautuminen sulkeutuu noin vuorokauden ennen koulutuksen alkua. Ilmoittautuneet saa hieman ennen koulutusta Skype-linkin sähköpostiinsa, jota klikkaamalla voi osallistua koulutukseen. Suosittelen, että skypessä pidätte kameran ja mikrofonin suljettuna. Mikrofonin käyttö suositeltavaa vain kun kysyttävää puolin tai toisin.
Terveisin Matti Pasanen 044-0101143

Kirppisivu avattu seuran sivuille

Tervehdys ja hyvää Pääsiästä kaikille.
Seuralla oli tarkoitus pitää huhtikuussa kalastuskirppis, jossa jäsenet olisivat voineet myydä ylimääräiseksi jääneitä kalastustarvikkeita ym, mutta tämä korona tilanne vaikeuttaa asioiden järjestelyä. Olen tehnyt seuran sivuille erillisen kirppissivun. johonka voi jäsenet ilmoitella myyntiin em. asioita. Siis jos se liittyy jollakin muotoa kalastukseen. esim. veneet, moottorit, verkot, virvelit, pilkit, kalastusasut, pelastusliivit jne..
Lähetä ilmoituksesi pk.urheilukalastajat@gmail.com ja mahdollinen valokuva myytävästä tuotteestasi. Lähetä sen jälkeen viesti Keijolle:  ilmoitus pkuk niin tiedän tarkistaa sähköpostin.( ks yhteystiedot) Soittaakin voi, jos on kysyttävää?
Päivittelen sivuja harrastuspohjalta, enkä käy sähköpostia lukemassa päivittäin. Kun saat tuotteesi myytyä, lähetä sitä myös viesti niin tiedän poistaa tuoteesi. Seura ei vastaa myytävistä tavaroista ym, vaan kauppaa käyvät yksityishenkilöt keskenään.  
On varmasti tehokkaampiakin markkinapaikkoja, kun seuran nettisivut, mutta tätäkautta saamme pidettyä yhteyttä seuramme jäseniin ja välillä tavattuakin niitä näin poikkeusoloissa. Annetaan siis meille tarpeettomien kalastustarvikkeiden kiertää seuran sisällä niitä tarvitseville. 

Seuran nettisivuilla 10 000 kävijä palkitaan. Jos satut olemaan juuri tuo kävijä. Ota kuva seuran nettisivuista ja kävijälaskurista ja lähetä se yhteistietojesi kanssa seuran sähköpostiin niin otamme sinuun yhteyttä.
Tuleeko nettisivujen kävijämäärä kesän aikana täyteen?
 
Hyvää kevään jatkoa kaikille.

Sääntömääräinen kevätkokous siirtyy

Seuran sääntömääräinen kevät kokous pitäisi pitää huhtikuun aikana. Koronatilanteesta johtuen on julkiset kokoontumiset nyt kieletty, jonka johdosta sääntömääräinen kevätkokous siirtyy myöhemmin ilmoitettavaan ajankohtaan.

SVK:n juhlavuoden villasukkakampanja

Haastamme seurat osallistumaan SVK:n juhlavuoden villasukkakampanjaan kevään aikana! Tilaamalla min. 10 paria juhlavuoden villasukkia, saatte ne erikoishintaan 20 €/ pari (norm. 23,90 €). Jokaisesta myydystä villasukkaparista ohjaamme 4 € lasten ja nuorten kalastusharrastuksen tukemiseen. Tehdään nyt yhdessä hyvää tulevaisuuden kalastajien puolesta. (jokainen tilaa halutessaan villasukat itse) Lisätietoja alla olevasta linkistä.

22.03.2020 Seuran pilkkikisat peruttu!

Suomen Hallitus totesi maanantaina (16.03.2020) Suomen olevan poikkeusoloissa koronavirustilanteen vuoksi. Päätökset ja suositukset saatetaan voimaan valmiuslain, tartuntatautilain ja muun lainsäädännön mukaisesti. Tätä varten hallitus antaa valmiuslain käyttöönottoasetuksen eduskunnalle tiistaina 17. maaliskuuta 2020. Hallituksen linjaukset ovat voimassa näillä näkymin 13. huhtikuuta asti.

https://yle.fi/uutiset/3-11260395https://yle.fi/uutiset/3-11260395

Jäsenmaksu

Olethan muistanut maksaa seuran jäsenmaksun?
Jäsenmaksulla rahoitetaan SVK ja seuramme toimintaa.  Aikuiset jäsenet 30€/ vuosi ja alle 18-vuotiaat 5€/ vuosi.
Pelkästään Vapaa-ajankalastaja lehti maksaa 9.90€ x6 =59,40€  irtonumeroina ostettuna plus yhteistyökumppaneiden tarjoamat jäsenedut. 

Joe et ole vielä jäsen? Pääset liittymään seuraan kohdasta liity jäseneksi ja täyttämällä yhteistietosi. Otamme sinuun sitten yhteyttä. 
Tervetuloa mukaan.

SM-Pilkki peruttu

SVKn hallituksen ja pilkkijaoston päätöksellä SM-PILKKI Kuopiossa 28.3.2020 on PERUTTU ja siirretty vuodelle 2021 maaliskuun alkuun. Kiitos kaikille yhteystyökumppaneille ja muuten mukana olleille !! 💗Palataan ensi vuonna asiaan..

22.3.2020 Seuran pilkkikisat

Perinteiset seuran pilkkikisat pilkitään Lautasuolla 22.3.2020
klo 10.00-14.00 Siirtymät 30 min.
 
Sarjat miehet ja naiset. 
Veteraanit yli 70- vuotta kerroin 1.1 ja veteraanit yli 80-vuotta on kerroin 1.2 Rauhoitusaika on 7vrk ennen kisoja.
Tarjolla makkaraa ja kahvia.
Lisätietoja Aatokselta puh. 0453533762
Tervetuloa. 

Kiinnostunut vesistökunnostuksista?

Tervetuloa mukaan työpajaan 10.3.2020 Joensuuhun Laulutalolle! Vesienhoidon verkostoitumisen tavoitteet ja työkalut Pohjois-Karjalassa -työpajassa pohditaan, mitä verkostoituminen tarkoittaa ja mitä hyötyä siitä voisi vesistökunnostajille olla. Miten yhteistyötä tällä hetkellä Pohjois-Karjalassa tehdään ja miten yhteistyötä pitäisi kehittää? Tilaisuus on kaikille avoin ja maksuton. Kahvitarjoilu. Ilmoittautumiset 6.3.2020 mennessä:

Onnittelut Rainerille. Käykää katsomassa haastattelu kohdasta kilpailu ym toiminta

Sm-pilkkiin ilmoittauttuminen

SM-pilkki 28.03.2020 pilkitään Sorsasalossa Kuopiossa.
Ilmoittautumiset Aatokselle viimeistään 13.03.2020 klo 17.00 mennessä.
Lisätietoja Aatokselta puh. 0453533762

Hallituksen kokous

Hallituksen kokous pidetään 27.02.2020 klo 18.00 Kubluksella.
Käsitellään: Ajankohtaiset ja kevätkokoukselle tulevat asiat.
Tervetuloa.

SVK,n juhlapilkki Liperissä

Koko perheille suunnatut Suomi madepilkkii -tapahtumat järjestetään lauantaina 8. helmikuuta eri puolilla Suomea. Valtakunnallinen päätapahtuma on Tyrvännöllä Petäys Resortissa, Vanajaveden rannalla klo 16:30-22. Muut tapahtumat järjestetään Kajaanissa, Liperissä, Pihtiputaalla, Keminmaalla, Oulussa, Säkylässä ja Imatralla.*

8.2.2020 Liperin Madepilkki, Svk.n juhlapilkki
Kilpailuaika klo 18.00-21.00+ siirtymä 15 min
Kilpailukunta: Liperi Kilpailukeskus: Liperinsalo, Salonnenä
Sarjajako. Yksi sarja, samalla LUK.n mestaruuskilpailu
Kilpailukala. Made
Muut tiedot: Paikalla mm makkaran grillausta
Yhteyshenkilö. Kossu 0407345908 Kilpailun järjestää: LUK

Suomi madepilkkii -tapahtumat aloittavat Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestön (SVK) 20-vuotisjuhlavuoden, jonka aikana kannustetaan kaikkia, erityisesti perheitä, kaveriporukoita ja organisaatioita yhdessä mukaan iloa, elämyksiä ja hyvinvointia tuovaan kalastusharrastukseen.

Venemessuille allennetuin hinnoin

SVK:n ja Venemessujen tekemän sopimuksen mukaan järjestömme jäsenet pääsevät tänä vuonna messuille alennettuun hintaan. Venemessut ovat Helsingin messukeskuksessa 7.-16.2.2020

Lippuedun saat seuraavasti: - etukoodi: SVK20 - Aikuisten lippu 14 e, norm. 16/19 e - Voimassa 17.12.2019-16.2.2020 messujen lippukaupassa: https://shop.messukeskus.com/

Vapaa-ajankalastajilla juhlavuosi 2020

*Suomi madepilkkii -tapahtumat 8.2. käynnistävät Suomen Vapaa-ajankalastajien juhlavuoden 2020*

*Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö (SVK) viettää tänä vuonna 20-vuotisjuhlaansa. Juhlavuosi näkyy eri puolella Suomea perheystävällisin kalastustapahtumin, tempauksin, haastein ja kampanjoin.

* Juhlavuotta ovat toteuttamassa omalla toiminnallaan vuoden mittaan kaikki 13 vapaa-ajankalastajapiiriä seuroineen ympäri Suomen. Juhlavuoden aikana kannustetaan kaikkia, erityisesti perheitä, kaveriporukoita ja organisaatioita yhdessä mukaan iloa, elämyksiä ja hyvinvointia tuovaan kalastusharrastukseen. Suomi madepilkkii -päätapahtuma Hämeessä Petäys Resortissa Juhlavuoden tapahtumasarjan käynnistävät perheystävälliset, kaikille avoimet Suomi madepilkkii -iltatapahtumat lauantaina 8.2. Päätapahtuma järjestetään Petäys Resortissa Vanajaveden rannalla Hämeen Vapaa-ajankalastajapiirin ja SVK:n yhteistyönä. Vapaaehtoisvoimin toteutettavia Suomi madepilkkii -tapahtumia järjestetään ympäri Suomen. Kaikki tapahtumat löytyvät osoitteesta www.vapaa-ajankalastaja.fi/juhlavuosi.

Kaikille avoimissa Suomi madepilkkii -tapahtumissa kävijät pääsevät kokeilemaan illan pimeydessä jännittävää madepilkintää. Tapahtumissa on mahdollista palauttaa vanhoja, nyt jo lainvastaisia madeharoja keräyspisteeseen ja saada niitä vastaan SVK20-juhlamademorri. Kotimaisena työnä valmistettu ja lyijytön mademorri muistuttaa tapahtumakävijöitä toimimaan vastuullisesti kalastusharrastuksen parissa

Yhdessä tekemisen vuosi

Järjestön jäsenistön määrittämät arvot: kaverit, luontosuhde, vastuullisuus ja elämyksellisyys toimivat SVK:n juhlavuoden runkona. ?Elämyksellisyys onkin vahvasti mukana, kun helmikuun Suomi madepilkkii -tapahtumissa tarjotaan kävijöille tutustumismahdollisuus varsin erikoiseen kalastusmuotoon?, kertoo SVK:ssa vuoden alussa toiminnanjohtajana aloittanut *Olli Saari*.

Kalastusharrastuksessa koetut suuret elämykset tuottavat myös elinikäisiä ystäviä. Osana juhlavuotta ansaitsee kalastusseuroihin kokoontunut vapaaehtoistoimijoiden joukko erityiskiitoksen merkittävästä roolistaan kalastustaitojen ja -kokemusten siirtämisessä. Jotta kalastuksen positiivisista kokemuksista pääsisi mahdollisimman moni nauttimaan vuonna 2020, kannustaa Saari kaikkia harrastajia jakamaan omia taitojaan hieman enemmän myös uusille harrastajille.

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö edistää vastuullista vapaa-ajankalastusta, joka kestävällä tavalla ja monipuolisesti hyödyntää luontaisesti uusiutuvia kalakantoja. Keskusjärjestö perustettiin vuonna 2000. Sen perustajia olivat Suomen Kalamiesten Keskusliitto, Suomen Metsästäjä- ja Kalastajaliitto ja Suomen Urheilukalastajain Liitto. Juhlavuoden toiminta on osittain rahoitettu maa- ja metsätalousministeriön kalastonhoitomaksuvaroista.

*Tiedotusvälineet ovat tervetulleita juhlavuoden tapahtumiin.*

*Lisätietoja*: SVK, toiminnanjohtaja Olli Saari, p. 050 339 4660, olli.saari(at) vapaa-ajankalastaja.fi

SVK, tiedottaja Jaana Vetikko, p. 050 525 7806, jaana.vetikko(at) vapaa-ajankalastaja.fi

Petäys Resortin madepäätapahtuma: Hämeen Vapaa-ajankalastajapiiri, Ilkka Keinänen, p. 044 9100 910, ilkka.keinanen(at)phnet.fi

Juhlavuoden teemasivu: www.vapaa-ajankalastaja.fi/juhlavuosi Suomi madepilkkii -päätapahtuma Petäys Resortissa: https://www.facebook.com/events/1108244196045013/
Tietoa mateesta: https://www.vapaa-ajankalastaja.fi/kalalaji/made/

*Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö (SVK) on maamme suurin vapaa-ajankalastajien järjestö, joka edistää vapaa-ajankalastajien kalastusmahdollisuuksia sekä neuvoo järjestäytyneitä ja järjestäytymättömiä vapaa-ajankalastajia kestävän käytön mukaisessa kalastuksessa. Järjestön 13 vapaa-ajankalastajapiirin 490 seurassa toimii yhteensä noin 36 000 kalastuksen harrastajaa.*

Valtakunnallinen nuorten pilkkileiri

Puruveden Kala-Harrit järjestävät *valtakunnallisen nuorten pilkkileirin Pääkannan leirikeskuksessa Kerimäellä 20.3.-22.3.* Leirillä majoitus tapahtuu lattiamajoituksena, omat makuualustat ja makuupussit täytyy ottaa mukaan. Leirillä kalastetaan pilkkien Puruvedellä. Leirin hinta on SVK:n jäsenseurojen jäsenille 20 € ja ulkopuolisille 30 €. Hinta sisältää majoituksen, ruokailut, askartelumateriaalit sekä ohjatun kalastuksen. Leirillä on myös mahdollisuus suorittaa kalastaville nuorille räätälöityjä harrastusmerkkejä. *Ilmoittautumiset 2.3. mennessä*

www.fisuun.fi/tapahtumat. Leirille mahtuu 25 ensimmäiseksi ilmoittautunutta. Leiri on tarkoitettu ensisijaisesti 10-18-vuotiaille, alle 10-vuotiaat ainoastaan vanhemman seurassa. Lisätiedot: mikahuoman@gmail.com tai 044 281 3307.

Etelän koskikohteiden myynti alkaa 8. tammikuuta

Perhokalastajien suosimien Langinkosken, Viannankosken, Karvionkosken, Keihärinkosken, Kolima-Keiteleen koskireitin ja Kotalan koskien lupamyynti alkaa pian loppiaisen jälkeen.

Kotkan Langinkoski on historiallinen perhokalastuskohde keisari Aleksanteri III:n kalamajan äärellä. Viannankoski on suosittu jokikohde Kuopiossa, josta onnekas voi napata jopa ankeriaan. Myös Karvionkoski Heinävedellä on niin sanottu kulttuurikoski Suvasveden ja Kermajärven välissä.

Keski-Suomessa Viitasaarella myyntiin tulevat suosittujen alkukauden kohteiden Kolima-Keiteleen ja Keihärinkosken luvat. Virtain Kotalan kosket sisältävät kaksi erillistä lupa-aluetta Kituskosken ja Vehmas-Koskelankosken.

Pohjois- Karjalan Urheilukalastajat kiittää jäseniä ja yhteistyökumppaneita kuluneesta vuodesta ja toivottaa kireitä siimoja vuodelle 2020

4.1.2020 piiricup 1

Mikäli keli pakastuu ja saadaan vahva jäätilanne, pidetään seuran järjestämät pilkkikilpailut 4.1.2020 (piiricup1)  katso tarkemmin kohdasta kilpailut.

Hallituksen kokous 19.12.2019

Vuoden 2019 viimeinen hallituksen kokous pidetään 19.12.2019 klo 18.00 Kubluksella.
Kahvitellaan ja käydään ensi vuoden toimintaa läpi. 
Tervetuloa

Hallituksen järjestäytymiskokous

Hallituksen järjestäytymiskokous kaudelle 2020-2021 pidetään 12.11.2019 klo 18.00 kubluksella. 
Valitaan yhdistykselle:  varapj, sihteeri, taloudenhoitaja, , nettisivuvastaava, kilpailutoimikunta, mökkitoimikunta ym, tarvittavat toimihenkilöt/ toimikunnat. Valittavien henkilöiden toimikausi alkaa vuoden 2020 alussa. Puheenjohtajan valinta on suoritettu syyskokouksessa. Järjestäytymiskokouksen "varhainen ajankohta" johtuu siitä, että saadaan henkilövalinnat ilmoitettua hyvissä ajoin eteenpäin.
Tervetuloa. 

Syyskokous terveisiä

Seuran sääntömääräinen syyskokous pidettiin seuran mökillä Joutenlahdessa 2.11.2019. Paikalla oli noin parikymmentä henkeä. Puheenjohtajaksi kaudelle 2020-2021 valittiin Aatos Tekokoski jatkamaan.
Syyskokous päätti jäsenmaksun suuruudeksi vuodelle 2020 aikuiset 30e/vuosi ja nuoret 5e / vuosi. Erillistä liittymismaksua seura ei edelleenkään peri. 
Ilta jatkui kokouksen jälkeen pikkujoulun merkeissä, jossa ruokailtiin, saunottiin ja vietettiin iltaa yhdessä istuen. 

Hallituksen kokous

Hallituksen kokous pidetään 28.10.2019 klo 18.00 Kubluksella.
Käsitellään syyskokoukselle tulevat asiat ym. 
Tervetuloa.

Sääntömääräinen syyskokous ja pikkujoulu

Seuran sääntömääräinen syyskokous pidetään Lauantaina 2.11.2019 klo 14.00 Joutenlahdessa seuran mökillä. Kokouksessa tehdään kaikki henkilövälinnat vuosille 2020-2021. Uusien seuran sääntöjen mukaan mitään kiintiöpaikkoja ei ole, vaan kaikki valinnat suoritetaan kokouksessa.

Kokouksen jälkeen pidetään seuran pikkujoulut jossa ruokaillaan ja viihdytään iltaa istuen. Sauna lämpiää tarvittaessa.
Pikkujouluun toivottaisiin ilmoittautumista Aatokselle  26.10.2019 mennessä ruokailun  ym. järjestämiseksi.

Tervetuloa.                    t. PK-Uk.n hallitus

Seuran syyspäivät

Seuran "Venetsijalaiset" pidetään seuran mökillä Joutenlahdessa 5.10.2019 klo 14.00 alkaen. Poltetaan kokko, ruokaillaan ja vietetään aikaa yhdessä. Sauna lämpiä alkuillasta.  Mahdollisuus myös yöpyä. Makuupussi mukaan, jos olet yöpymässä.

Seuran hallitus kokoontuu 5.10.2019 klo 12.00 Joutenlahdessa.
Keskustellaan ensi vuoden toiminnasta ym.

Tervetuloa  

Sm Laituripilkkiin ilmoittautuminen

ks. kohta kilpailu ym toiminta

Talkoot jatkuu

 Talkoot 31.8.-1.9.2019 alkaen klo 09.00 Tervetuloa.

Hallituksen kokous siirtyy 29.08.2019 klo 18.00 Kublus!

Hallituksen kokous pidetään 07.08.2019 klo 18.00 Kubluksella. Siirtyy ks. otsikko

Tervetuloa

Mökkiuistelu 17.8.2019 peruuntuu

Jokikone cupin uistelu osakilpailu on siiretty samaan aikaan Lomakeskus Huhmariin pidettäväksi, niin Pohjois-Karjalan vapaa-ajankalastaja piiriin toimintakalenteriin merkattu "Mökkiuistelu" peruuntuu päällekäisyyden vuoksi.
Kilpailu pyritään järjestämään ensivuonna. 

Hallituksen kokous

Tiistaina 16.07.2019 klo 18.00 paikka Kublus.
Käsitellään: Mökkiuistelu kilpailun järjestelyt ym.
Tervetuloa

Uhanalaisten kalalojen ja jokirapujen suojeluarvot

Maa ja metsätalousministeriön asetus kalastuslaista  säädetään (379)2015  119§ 2 momentti, sellaisenaan, kun se on laissa 427/2019.  Eli Suomeksi uhanalaisten jokirapujen ja kalojen uudet suojeluarvot. Asetus astui voimaan 17.05.2019

Kalastusta valvotaan tehostetusti

Muistathan pitää kalastohoitomaksukuittisi mukana kalareissulla, sillä kalastusta valvotaan nyt tehostetusti. Tehostettu valvonta keskittyy erityisesti uhanalaisiin kaloihin kohdistuvaan kalastukseen, mutta samalla tarkastetaan myös kalastajien luvat.  Kalastuksenvalvoja, poliisi, metsähallituksen erätarkastaja tai rajavartiolaitoksen tarkastaja voivat pyytää lupia nähtäväksi.

Vinkki : Ota maksukuitista tai Suomu-lehden mukana tulleesta kalastuskortista puhelimen kameralla valokuva. Näin lupa kulkee mukana kaikkialla, missä puhelinkin.

Kalastuskieltoalueet löydät Kalastusrajoitus.fi-palvelusta.

Seuran

Seuran "kalastuskirppis" 8.6.2019 klo 10.00-16.00 Seuran mökillä Joutenlahdessa. Tervetuloa myymään tai ostamaan. Opastus päätieltä.

Valtakunnallinen vapapäivä 8.6.2019

Kokous terveisiä

Joutenlahden mökille on saunaan saatu uusi kiuas hommattua. Pihapiiriä on siistitty, mutta paljon on vielä tehtävää. Talkoot käynnistyvät seuran mökillä 18.5.2019 klo 09.00 Siivotaan pihapiiriä, rakennetaan aittaa ym. 
Yhdityksen sääntöihin Patennti ja rekisterihallitus vaati tarkennuksia. Asia käsiteltiin kokouksessa ja sääntöjä tarkennettiin vaadittavin osin. 
"Kalastus pihamyyjäisiä" kaavailtiin aikaisemmin pidettäväksi Joutenlahdessa 25.5. 2019, mutta samaan aikaan sattuu Rompepäivät Ylämyllyllä niin päivät siirtyy 8.6.2019 klo 10-16.00 ja paikkana on seuran mökki. Eli jos nurkissasi pyörii ylimääräisiä uistimia, virveileitä, pelastusliivejä, ym niin tervetuloa myymään tai ostamaan paikan päälle. Toiminta on ilmaista ja tapahtuu kirpputori tyyliin. Matti Pasanen on lupautunnut esittelemään kanootteja ja pitää kalankäsittely näytöksen. 
Kalasatus ohjema ala- Koitajoelle ja koulutus. ks, alempi ilmoitus.
Merkatkaa päivämäärät kalenteriin ja tervetuloa myös tutustumaan yhdisyksen toimintaan.
Seuran nettisivut julkaistiin 18.4.2018 ja se on kävijämäärältään tavoittannut hyvin kohderyhmän ja toimii hyvin tiedonvälittäjänä.
Jäsenten kalastusjuttuja ja valokuvia kaivataan julkaistavaksi nettisivuilla.

Seuraava hallituksen kokous pidetään 4.6.2019 klo 18.00 Kublus
 
Kalastusohjelma Ala-Koitajoelle

Lohien poikaset Ala-Koitajoessa tarvitsee apuasi. Joki on täynnä vaaroja, kun sen suvannoissa vaanii iso joukko petokaloja. Petokaloille elinolosuhteet virtaaman romahduksen vuoksi ovat otollisemmat kuin mitä ne olivat vuolaasti virranneessa Ala-Koitajoessa. Lohet ehtivät olla joesta poissa vuosikymmeniä ja sillä välin jokeen on tullut ihmisen avustamana myös alueelle uusi petokala eli kuha, joka myös napsii poikasia ateriakseen.

Olemme saaneet piirin hankkeeseen rahoituksen, jota on työstetty yhdessä Luonnonvarakeskuksen (Luken) kanssa. Hankkeen tavoitteena on pyytää joesta pois petoja ja parantaa näin lohien selviytymistä allasvaellukselle ja sitä kautta myös takaisin kutupuuhiin. Samalla kerätään tutkimustietoa Lukelle. Hankkeen puitteissa on nyt mahdollista päästä kalaan vuosia rauhoitettuna olleelle joelle. Kalalle pääsy edellyttää kuitenkin lyhyttä koulutusta. Koulutuksessa käydään läpi kalastukseen liittyviä asioita, kuten koska on luvallista mennä kalalle Ala-Koitajoelle, millaiset säännöt ja velvollisuudet luvan saavia kalastajia koskee ja miten dokumentoimme saaliimme Luken käyttöä varten.

Järjestän ensimmäisen koulutuksen piirin jäsenille 18.5.2019 klo 13:00 Hiiskosken Majalla. Maja sijaitsee Uimaharjusta päin tullessa heti Hiiskosken padon jälkeen vasemmalla puolella. Osoite on Hiiskoskentie 2, mutta minun navigaattori ei tuota Hiiskosken tietä tuntenut. Eli ajat Uimaharjusta tullessa Kivilahden tietä. Padon jälkeen kääntyy ensimmäinen tie oikealle Hiiskoskentie. Maja heti tien päässä. Koulutuksen jälkeen on mahdollista jäädä Ala-Koitajoelle pyytämään petokaloja annettujen sääntöjen mukaisesti.

Seuraava koulutus pidetään Joensuun keskustassa 20.5. klo 17:30 Pohjois-Karjalan Urheilukalastajien toimistolla Kupluksella, Sepänkatu 30 – 32. Koulutus kestää noin 45 minuuttia. Koulutuksen jälkeen kalastukseen osallistuvat allekirjoittavat sitoomuksen sääntöjen noudattamiseen ja saavat Luken valtuuttaman poikkeusluvan kalastukseen erikseen sovittuina valvottuina ajankohtina. Otan mielelläni vastaan ilmoittautumisia sähköpostiini, niin osaan varautua kalastajamääriin. Tarvittaessa koulutuksia järjestetään lisää. Tulen myös kouluttamaan mahdollisuuksieni mukaan erikseen sovittuina ajankohtina asiasta kiinnostuneita ryhmiä, jos kalastajia on koulutukseen tulossa minimissään 5 hlö. Näistä tiedustelut myös sähköpostiini. Tavoitteena on saada aktiivisia kalastajia kesälle ja alkusyksyyn 20-30 hlö. Myös junnut vanhempien kanssa voivat osallistua.

sähköpostini on mpasanen2@gmail.com Terveisin Matti Pasanen 044-0101143

Hallituksen kokous

Pidetään 9.5.2019 klo 18.00 Höytiäisen majalla.

Käsitellään kesän toiminta ja muut ajankohtaiset asiat.
Tervetuloa

Jäsenetuja

(Seuramme on SVk.n jäsenseura, jos olet jäsen, olet oikeutettu jäsenetuihin.)

Kesä ja kalastusreissut lähestyvät kovaa vauhtia. SVK on neuvotellut jäsenilleen kymmeniä kalastusmatkailukohteiden alennuksia, joita kannattaa hyödyntää reissuilla. Alennuksia on majoituksista, kalastusopastuksista ja muistakin palveluista. Kaikki matkailun jäsenedut löytyvät kotisivuilta https://www.vapaa-ajankalastaja.fi/matkailun-jasenetuja/
Tässä muutama tärppi yhteistyökumppaneistamme:

Siggnäsin Kalatupa, Lemlahti, Parainen. Siggnäs on luonnonkaunis kalastustukikohta ja vapaa-ajan viettopaikka lähellä kaikkia palveluja. Tie perille ei lauttayhteyksiä. Oma ranta, venepaikka ja ramppi sekä paljon omia kalavesiä Peimarin alueella. Kalatupa tarjoaa keväästä syksyyn mielenrauhaa ja luontoa, loistavat kalastusmahdollisuudet, sekä kodikkaan vanhan saaristolaistalon saunoineen ja ympäristöineen. Jopa 10 vierasta mahtuu saman katon alle. Mahdollisuus Catering -ja luontoteemaisiin lisäpalveluihin. Kalastusopas tarjolla rajoitetusti lisähintaan. Etäisyydet: Parainen n. 12km, Turku n. 20km, Helsinki n. 170km, Tampere n. 190km, venevuokraamo n. 10km. Lisätiedot ja online-varaukset https://www.siggnasintupa.com
Perusalennus SVK:n jäsenille 10% majoituksesta koodilla SiggnasintupaVAK#019 Ajankohtaista ja kampanjat https://www.facebook.com/Siggnas/ Whatsapp: +358442367965

Keihärinkosken Koskitupa, Viitasaari. Majoitustilat sadan metrin päässä koskesta. Kaksi huonetta, keittiö ja kylpyhuone, yhteensä 5 vuodepaikkaa. Kesäisin kahvila. Pihassa pysäköintipaikat. Alennus SVK:n jäsenille 10 %. Yhteystiedot Koskitupa, Keihärinkoskentie 750, 44760 Keihärinkoski. Puh. 050 401 4768. jukka.hamalainen(at)media.fi Kotisivut Keihärinkoski

Kairijoen Eräkeskus. Savukoski, Kairijoki. Palvelut majoitusta varustelluissa 6-8 hlö hirsimökeissä, 2-4 hlö perusmökkejä, asuntovaunupaikkoja, kahvila-ravintola, sauna, kalastuslupien myynti, kanootteja vuokrattavana. Sijainti Kairijoen rannalla. Erämainen Kairijoki on Kemijoen latvojen sivujoki, jossa esiintyy mm taimenta, siikaa, harjusta ja puronieriää. Joki on helposti saavutettavissa alueen metsäautoteiden ansiosta. Aktiviteetit kalastus, melonta, retkeily, marjastus ja metsästys. Avoinna 1.6.-1.10. Perusalennus SVK:n jäsenille 10% majoituksesta listahinnoista ajalla 1.-30.6. ja 1.8.-10.9. Yhteystiedot: Kairijoen Eräkeskus, Jukka Hirvonen, 98800 Savukoski. Puh. 016-841 481. Sähköposti jukka.hirvonen@snowgames.fi Kotisivut Kairiver Facebook Kairijoen Eräkeskus

Hyvää kevättä ja kireitä siimoja kalareissuille! SVK Matkailutoimikunta Jaana Vetikko tiedottaja Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö

Suunnitteletpa kalastusreissua minnepäin Suomea tahansa. Katso sen alueen yhteistyökumppaneiden tarjoamat jäsenedut täältä:  https://www.vapaa-ajankalastaja.fi/matkailun-jasenetuja/
Kireitä siimoja toivoo PK-UK:n hallitus

Salakalastuksesta tuntuvia korvauksia

Eduskunta on hyväksynnyt 13.3.2019 kalastuslain muutoksen, jonka mukaan uhanalaisen kalan saaliksi ottannut joutuu korvaamaan valtiolle kalan arvon.

Lakimuutos tulee voimaan 1.5.2019 ja siihen menessä Maa ja metsätalous ministeriö määrittää rauhoituskalojen tarkan hinnan.

06.04. 2019 Sm- pilkki

Sm- pilkki pilkitään tänä vuonna Kemissä. Ilmoittautumiset ja lisätiedot Aatos Tekokoski (Puh: 0453533762 )15.3.2019 mennessä.

Seuran mestaruuspilkki

Katso kohta kilpailut ym toim.

Vuosikokous terveiset

Seuran vuosikokous pidettiin Marjalan ABC.lä 2.3.2019 klo 14.00 
Päätettiin, että seuran jäsenmaksu vuodelle 2019 pidetään ennallaan. Miehet 30 € Naiset 20€ ja Nuoret 5€. Seura ei peri edelleenkään erillistä liittymismaksua. Keskustelua herätti, että seura käyttää kilpailutoimintaan yli neljä tuhatta euroa kilpailun osallistumismaksuja, mutta harva seuran jäsenistaä osallistuu talkoo ym. toimintaan. Tästä  syystä vuosikokous päätti, että vuodelle 2019 osallistumismaksut  maksetaan seuran jäsenille Sm- onkikilpailuun ja Sm- pilkkikilpailuihin. 3.3.2019 pidettävään Sm - mormuskakilpailuihin Liperissä on ennakkoilmoittautumiset maksettu.  

Kesäksi kaavaillaan perhetapahtumaa Kunnasniemeen 26.5.2019 missä olisi lapsille ongintaan ym. ja mahdollisuus seuran jäsenten myydä kirpputori tyyliin  kalastukseen liittyviä asioita (ilman korvausta seuralle.) Asiasta tarkemmin keväällä.
Jäsenten kalastus juttuja ja valokuvia toivotaan seuran sähköpostiin. (kohdasta liity jäseneksi, voit laittaa myös sähköpostia)

Sääntömääräinen vuosikokous

Sääntömääräinen vuosikokous pidetään 2.3.2019 klo 14.00 Marjalan ABC

Käsitellään tilit ym sääntöjenmääräämät asiat. Henkilövalintoja kokouksessa ei suoriteta. Henkilö valinnat tehdään sitten syyskokouksessa.  Tervetuloa.

T. PK-UK.n hallitus

Itä-Suomen pilkkimestaruuskilpailun tulokset

Ovat nähtävissä kohdassa kilpailu ym. toim. Pahoihtelen, että kesti vähän pidempää.

19.2.2018 Hallituksen kokous

Hallituksen kokous 19.2.2019 klo 18.00 Kubluksella.
Käsitellään tilit vuosikokoukseen ym. ajankohtaiset asiat.

Hallituksen kokous

Pidetään hallituksen kokous Keskiviikkona 6.2 klo 18.00 Kubluksella.

31.1.2019 Hallituksen kokous

Hallituksen kokous pidetään 31.1.2019 klo 18.00 Kubluksella.

Käsitellään: Ajankohtaiset asiat ym.
Tervetuloa.

Talkoolaisia tarvitaan

Seura järjestää Itä- Suomen pilkkimestaruuskilpailut 9.2.2019 Kuoringalla. Kilpailun järjestämiseen tarvitaan talkoolaisia, jotta homma saadaan pyörimään. Merkkaa päivämäärä kalenteriin ja ilmoittaudu Aatokselle talkoisiin.

Tarkemmat tiedot kohdasta kilpailu ym toim..

Pohjois- Karjalan Urheilukalastajat kiittää kaikkia yhteistyökumppaneita ja jäseniä kuluneesta vuodesta ja  toivottaa kaikille Hyvää Joulua ja Uutta- Vuotta 2019

Säännöt hyväksytty yleiskokouksessa

 Seuran uudet säännöt on hyväksytty yksimielisesti yleiskokouksessa. Nyt säännöt on vielä lähetettävä Patentti ja rekisterihallitukseen. Uudet säännöt otetaan käyttöön ensivuoden aikana, kuitenkin niin, että vuosikokous pidetään, missä käydään tiliasiat läpi, sekä, mitä tehtiin ja mitä olisi pitännyt tehdä. Henkilövalintoja ei kokouksessa tehdä. Loppuvuodesta siirrytään kahteen kokoukseen vuodessa eli syyskokouksessa pidetään (loka-joulukuu)tehdään henkilövalinnat seuraavalle vuodelle ja toimintasuunnitelma. Kevätkokous pidetään sitten seuraavana vuotena (helmikuu-huhtikuu) missä tarkastellaan mitä tuli tehtyä ja paljon siihen kului rahaa eli tilit ja toimintakertomus ja taas syksyllä syyskokous. Näin päästään siihen kahden vuosikokouksen vuosirytmiin. 

Pikkujouluihin ilmoittautuminen

Pikkujouluihin ilmoittautuminen Aatos Tekokokskelle 28.11.2018 mennessä tai pk.urheilukalastajat@gmail.com Jäsenet 5e ei jäsenet 10e Maksu peritään paikan päällä. Ilmoittautumisia tarvitaan ruokailun järjestämiseksi.

Muistahan myös yleiskokouksen 1.12.2018 klo 16.00 Kuurnan Kulmassa.(ennen pikkujouluja)

Yleiskokous 1.12.2018 klo 16.00 Kuurnan Kulma. Käsitellään ja hyväksytään seuralle uudet säännöt?   Paikalla olevat jäsenet päättävät sääntöjen hyväksymisestä, joten ole paikalla vaikuttamassa.Kokouksen jälkeen noin klo 17.30 Pikkujoulu. Merkatkaa päivämäärä kalenteriinne.

Seuran mallisäännöt tästä

Nämä säännöt on käsittelyssä vuosikokouksessa 1.12.2018 klo 16.00 Kuurnan Kulmassa.

Seuran uudistettavat säännöt ( Vanhat)

Seuran uudistettavat eli vanhat säännöt ovat nähtävissä seuran vuosikokouksessa.

1.12.2018 klo 16.00 alkaen. Kuurnan Kulmassa. Kuurnankatu 34 Joensuu. 

Pyydettäessä myös ennen yleiskokousta.

Hallituksen kokous

Hallituksen kokous pidetään 18.10. 2018 klo 17.00 Höytiäisen majalla.

Käsitellään ajankohtaiset asiat. Tervetuloa

t. PK-UK hallitus

Hallituksen kokous

Hallituksen kokous pidetään keskiviikkona 26.9.2018 klo 18.00 Kubluksella.

Käsitellään ajankohtaiset asiat ja päätetään syksyn tapahtumat ym. Tervetuloa

Talkoo porukan terveiset

Seuran majaa on kevään ja kuluneen kesän aikaa kunnostettu talkoilla. Takka on valmis, aittarakennusta on yläkertaa villoitettu ja laitettettu osaan seinistä panelia. Nyt viikonlopun aikana saatiin raivattua varastoa ja päärakennusta siivottua niin sisältä, kun ulkoa ympäristöä. Lattia on vaihdettu tupaan ja ensiviikolla se lakataan, josta syystä viikolla 31-32 ei talkoita.

Talkoissa tehdään seuran hyväksi vapaaehtoistyötä, johon osallistumismäärät voisivat olla suurempiakin. Yhteisistä asioistahan tässä on kyse. Tule mukaan.

Talkooporukkaa tauolla

Talkooporukkaa tauolla

SM-Onki 2018

Ilmoittautumiset Heikki Matikaiselle (puh. 050-5380714) 20.7.2018 mennessä.

SM-Onkikilpailut pidetään 5.8.2018  Saimaan kanavalla. 

Lisätietoja: Heikki Matikaiselta. 

Hyvää Juhannusta kaikille seuran jäsenille, yhtetyökumppaneille ym. kalastuksen harrastajille

Talkoot seuran mökillä Lauantaisin klo 9.00 Tervetuloa mukaan.

19.5.2018 Talkoot

Kevään ensimmäiset talkoot pidetään seuran "mökillä"  (Joutenlahdentie 10. Huvilaniemi 8050  Kunnasniemi.) Ruokailun ym. järjestämiseksi ota yhteyttä Aatos Tekokoskeen

Yhdistyksen säännöt

Yhdistyksen säännöt ovat vanhat ja kaipaavat uudistamista. Hallitus valtuutti sääntötyöryhmän valmistelemaan uusia sääntöjä. http://www.vapaa-ajankalastaja.fi/jarjesto/seurojen-mallisaannot/

Sääntötyöryhmään kuuluvat seruraavat henkilöt:

Aatos Tekokoski pj. Keijo Vapalahti. siht. Vesa Asikainen, Marko Kettunen, Ari Tekokoski, Sirkka Kinnunen.

Työryhmä kokoontuu ensimmäisen kerran lauant. 28.4.2018 klo 13.00 Joutenlahdessa seuran mökillä.

Työryhmä esittelee uudet säännöt hallitukselle ja tuo säännöt yleiskokoukseen hyväksyttäväksi (tarvittaessa) kesän aikana.

Sääntötyöryhmä

Sääntötyöryhmä piti kokouksen ja käsitteli mallinsäännöt. Yhdistyksen uudet säännöt esitellään yleisessä kokouksessa, joka pidetään kesällä. Tarkempi ajankohta ilmoitetaan lehdessä järjestöpalstalla ja nettisivuilla myöhemmin. 

(menee juhannuksen jälkeen)

Seuran

Seuran "mökki" on tarkoitettu jäsenistön käyttöön. Talkoot jatkuvat taas keväällä.

Aittarakennus rakenteella. Valmistuu kesällä-18 ja tarjoa lisämajoitustilaa.

Jaa tämä sivu